”Passissa tai kytiskopissa yksinään istuskelu sopii minulle hyvin. Kaikki kiire, stressi ja murheet unohtuvat, kun seurailee luonnon tapahtumia aitiopaikalta itsekseen”, sanoo Kristiina Mikkilä. Kuva: Carolina Husu
Rikoskonstaapeli muutti maalle ja kiinnostui metsästyksestä – näin Kristiina Mikkilä pyrkii omavaraisuuteen
Rikoskonstaapeli Kristiina Mikkilä on aina rakastanut vaeltamista ja luonnossa liikkumista. Metsästys alkoi kiinnostaa maalle muuttamisen jälkeen.
Mikkilä muutti 1,5 vuotta sitten Helsingin ydinkeskustasta tunnin ajomatkan päähän metsän keskelle hirsimökkiin. Kuva: Carolina HusuOlenko minä valmis? Näin pohti Kristiina Mikkilä, kun tosipaikka olikin edessä odotettua nopeammin.
Oli aikainen aamu ja kulunut vain viisi minuuttia, kun hän oli saapunut ensimmäistä kertaa metsästysseuran kyttäyskopille. Mikkilä oli juuri ehtinyt ladata aseen ja vasta asettelemassa muita varusteitaan kopin pöydälle. Kahvikin seisoi vielä korkkaamattomana termospullossa, kun pimeästä metsästä lähestyivät kiiluvat silmät.
Hän katsoi kohdetta kiväärin kiikaritähtäimellä. Lähestyvä eläin oli valkohäntäpeuran vasa. Se vaikutti olevan yksin tai sitten muut olivat kauempana pimeydessä.
Hetken kuluttua se käänsi sopivasti kylkensä kohti Mikkilää. Mikkilä otti aseen varmistimen pois ja asetti sormensa lähemmäs liipaisinkaarta. Sydän pamppaili.
”Muistin kokeneiden ohjeet. Rauhoitu ja hengitä. Paikka oli hyvä, ja päätin puristaa liipaisinta”, Mikkilä muistelee.
Tähdet ja puolikuu kajastivat hopeista valoaan säkkipimeässä metsässä. Oli tyyntä, täysin hiljaista.
Mikkilä suunnisti hetken ääniä kuunneltuaan peuran kulkusuuntaan. Hän löysi sen helposti otsalampun avulla. Osuma oli hyvä ja eläin oli kulkenut vain hyvin lyhyen matkan osuman jälkeen.
Mikkilä laittoi viestiä metsästysseuransa keskusteluryhmään ja kysyi, pääsisikö joku avuksi käsittelemään saaliin, mutta kaikki olivat lähteneet töihin tai vielä nukkuivat. Hän päätti tarttua puukkoon yksin, veresti ja suolisti saaliin, otti maksan ja sydämen talteen.
”Hetken pitelin lämmintä sydäntä verisessä kädessäni. Kävin läpi tunteiden koko skaalan. Päällimmäisenä kuitenkin onnistuminen ja kiitollisuus.”
Aurinko oli nousemassa ja taivas oli vaaleanpunainen.
”Se oli ihan hyvä, etten saanut apua. Tuli voittajaolo ja olin ylpeä itsestäni. Pitää vain uskaltaa tehdä itse”, hän muistelee.
Kuka?
Kristiina Mikkilä suoritti marraskuussa 2021 metsästäjätutkinnon, jonka järjesti Helsingin riistanhoitoyhdistys. Osallistui riistanhoitoyhdistyksen järjestämään koulutukseen ennen tutkintoa. Aseenkantolupa metsästyskivääriin myönnettiin loppuvuodesta.
Työskennellyt Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä, niin kutsutussa Murharyhmässä noin 13 vuotta. Tällä hetkellä tekee pelkästään kuolemansyyntutkintaa. Yksikkö selvittää muun muassa vakavia väkivaltarikoksia, henkirikoksia ja katoamisia.
Toimi päätutkijana suomalaisille joitakin vuosia sitten tutuksi tulleessa Vilja Eerikan murhan tapauksessa.
Syntynyt Espoossa. Asuu noin tunnin ajomatkan päässä Helsingistä metsän keskellä.
Harrastaa metsästyksen lisäksi juoksemista, avantouintia, kalastusta ja luonnossa liikkumista.
Kävi eräopaskoulun vuonna 2020, jonka myötä Lapin reissut ovat tulleet pysyväksi osaksi elämää. ”Opin arvostamaan Suomen neljää vuoden aikaa uudella tavalla. Rauha tunturierämaassa ja Lapin taika vetävät minua sinne.”
Motto: ”Elämä on tässä ja nyt.”
Jos joku olisi viisi vuotta sitten sanonut Kristiina Mikkilälle, että hänestä tulee metsästäjä, ei hän olisi välttämättä uskonut.
Hän oli lähes vegaani. Kasvisruuan rakastaja ajatteli, ettei liharuokavalio ole hänen juttunsa.
”Kolme vuotta sitten ensitreffeillä minulle tarjoiltiin itse pyydettyä ja valmistettua peuran routapaistia. Se teki lähtemättömän vaikutuksen.”
Mikkilä muutti 1,5 vuotta sitten Helsingin ydinkeskustasta vajaan tunnin ajomatkan päähän metsän keskelle. Ammattinsa vuoksi hän ei halua puhua tässä jutussa asuinpaikkansa tarkemmasta sijainnista.
Hän löysi omakotitalon, jonka kaupan päällisinä tulivat myös entisten omistajien kanat ja kukko. Pikkuhiljaa hän alkoi haaveilla mahdollisimman omavaraisesta elämästä.
Omasta pienestä kanalasta tulee nyt joka aamu tuoreita munia, omasta pellosta nostetaan perunat, kalaa saadaan lähijärvistä ja sienet sekä marjat metsästä.
”Toivottavasti pian on pakastimessa tarpeeksi itsekaadettua riistalihaa”, Mikkilä toivoo.
Mikkilä on aina arvostanut puhdasta ja eettistä ruokaa. Eniten hän pitää peuranlihasta tehdystä jauhelihasta, josta hän valmistaa esimerkiksi pihvit hampurilaisiin. Kuva: Carolina HusuMetsästäminen on luonnon kunnioittamista ja arvostamista, hän sanoo. Riistakantojen hyvinvointi on metsästyksen perusta, ja metsästys perustuu aina riistakantojen kestävään verotukseen.
”Kaikki tuntemani metsästäjät ovat suurimpia luonnon kunnioittajia ja arvostajia. On hieno nähdä, miten luonnosta ja eläimistä halutaan pitää hyvää huolta. Kukaan ei tee metsästämistä vain tappamisen vuoksi.”
Metsälle mennäänkin aina nöyränä pyytämään, ei ottamaan, hän korostaa.
”Toisinaan riistaa jää eräksi, toisinaan ei. Mutta koskaan metsä ei jätä tyhjäksi. Se tarjoaa joka kerta mielenrauhaa ja elämyksiä.”
”Olen aina arvostanut hyvää, ravintorikasta, puhdasta ja eettistä ruokaa, ja mikä olisikaan parempaa, kuin vapaana metsässä elänyt, itse pyydetty, käsitelty ja valmistettu.”
Mikkilä kuuluu läheiseen metsästysseuraan, ja metsästysmaat sijaitsevat aivan hänen kotinsa läheisyydessä. Oma metsästyskoira ei ole suunnitelmissa ainakaan tällä hetkellä. Kuva: Carolina HusuVastapainoa. Sitä maaseutu ja metsästys tuo elämään, henkisesti kuormittavaan työhön. Päivätyössään Mikkilä työskentelee Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikössä. Tällä hetkellä hän toimii kuolemansyyn tutkijana. Siihen kuuluu muun muassa tapahtumapaikalla käyminen, vainajan ja olosuhteiden tutkiminen ja tutkintailmoitukset.
”Joka päivä kohtaan kuolemaa, tutkin vainajia ja vien kuolinviestejä. Saan päivittäin konkreettisen muistutuksen elämän rajallisuudesta ja ainutkertaisuudesta.”
Mutta kun metsät ja lammet alkavat pilkahdella ajaessa töistä kotiin työasiat jäävät taakse.
”Tietysti jotkut asiat menevät ihon alle. Mutta toisaalta sekään ei olisi normaalia, jos mikään ei enää tuntuisi missään.”
Sellaisia asioita ovat esimerkiksi lasten ja nuorten kuolemat, perhesurmat ja vanhempien itsemurhat. Tai kaikki poikkeuksellisen ikävät tapaukset.
”Pyrin olemaan kiitollinen siitä, mitä on, koska se voidaan koska tahansa viedä pois. Unelmia ei pidä säästellä eläkepäiville, tai elää sitku-ajatuksella”, hän sanoo.
Kaikki tuntemani metsästäjät ovat suurimpia luonnon kunnioittajia ja arvostajia.
Palataan vielä tuohon tiehen, jota Mikkilä ajaa työmatkallaan. Marraskuussa 2021 hän kohtasi aamupimeässä samaisella tiellä peuran.
”Kiihdytin liittyessäni muun aamuliikenteen mukaan ylämäkeä ja nopeutta oli noin 70 kilometriä tunnissa. Yhtäkkiä pimeydestä tielle ilmestynyt isokokoinen peura oli autoni keulan edessä. Ehdin asettaa jalan jarrupolkimelle, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Minulle ei käynyt mitään, mutta autoon tuli vahinkoja.”
Sattumaa tai ei, samana päivänä Mikkilä sai tiedon peurakolarissa menehtyneestä nuoresta naisesta.
Peuroja on Mikkilän asuinalueella valtavasti. Ne aiheuttavat paljon liikennevahinkoja ja puutarhatuhoja.
”Ymmärsin paremmin läheltä katsottuna, miten metsästys on riistanhoitoa, kestävän käytön periaatteita kunnioittaen. Riistanhoito on aktiivista toimintaa riistan ja sen elinmahdollisuuksien hyväksi.”
Laadukkaaseen metsästysaseeseen kannattaa satsata, sanoo tuore metsästäjä. Hänellä on Tikka T3X Lite .308 kaliiperilla ja hyvällä optiikalla. Hankintalistalla on lisäksi lämpötähtäin. Kuva: Carolina HusuPoliisina Mikkilä on tottunut kantamaan pistoolia, siihen on vuosien myötä syntynyt varmuus ja rutiini. Metsästystä varten hän hankki ensimmäisen kiväärin, jonka käyttäminen on täysin erilaista kuin pistoolin.
”Sain hyvää yksityisopetusta ja kävin radalla muutamia kertoja. Hirvi- ja peuramerkin kävin suorittamassa alkukeväällä. Aseeni toimitus viivästyi, enkä ihan ehtinyt alkuvuoden jahteihin”, hän kertoo.
Rauhallisuudesta, kärsivällisyydestä ja tilannetajusta on ollut hyötyä metsästyksessä. Nämä luonteenpiirteet ovat luontaisia hänelle ja niitä tarvitaan myös poliisin työssä.
Tappaminen ei ole metsästämisessä se juttu, eikä se ole se kiva osa tietenkään.
Läheiset ovat ymmärtäneet Mikkilän kiinnostuksen metsästykseen, mutta joillekin hän on joutunut perustelemaan uutta harrastustaan ja elämäntapaansa.
”Tappaminen ei ole metsästämisessä se juttu, eikä se ole se kiva osa tietenkään. Mutta toisaalta ne samat metsästystä kritisoivat ihmiset pystyvät ilman tunnontuskia ostamaan muovitetun lihan, jonka alkuperästä ei ole tietoa.”
Onnistunutta riistatilannetta ja kokonaisvaltaista eräelämystä edeltää usein tuntien, päivien tai viikkojen kylmässä tyhjän odottaminen. Riistaruuan päätyminen lautaselle asti vaatii paljon työtä, hän sanoo.
”Moni odottaa ensimmäistä saalistaan kauan, joskus vuosiakin. Onnistuneen metsästystapahtuman jälkeen on vielä valtavasti työtä. Suolistamisen ja nylkemisen jälkeen riistaeläintä usein riiputetaan sopivassa lämpötilassa, mitä seuraa paloittelu ja vakumointi. Kaikki tämä on mukavaa puuhaa, mutta vaatii myös paljon aikaa.”
Rauhallisuudesta, kärsivällisyydestä ja tilannetajusta on ollut hyötyä metsästyksessä, sanoo tuore metsästäjä. Kuva: Carolina HusuEnsimmäisestä itsekaadetusta peurasta Mikkilä valmisti illalliseksi sisäfileetä ja sydäntä, jotka nautittiin metsäsienirisoton kera.
Mikkilä sanoo, että riistaruuan valmistamisessa hänellä on vielä paljon opittavaa. Hiljattain hän valmisti peura-carpacciota fileestä ja tarjoili sen lehden ohuina viipaleina. Eniten hän käyttää riistaa jauhelihan muodossa, ja esimerkiksi peuraburgerit on yksi hänen ehdoton suosikki fileiden lisäksi.
”Tuntuu paljon paremmalta syödä riistaa kuin muovitettua tehotuotettua jotakin. Riistaeläin on saanut elää onnellisesti vapaana metsässä.”
Hetken pitelin lämmintä sydäntä verisessä kädessäni. Kävin läpi tunteiden koko skaalan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
