UPM:n Pesonen: Kyse ei ole rahasta, vaan ideoista
Tilinpäätöksen tutkimus ja kehitys -sarake ei välttämättä kerro totuutta siitä, mitä yrityksessä on meneillään.
Lappeenrannan biojalostamo on yksi paikoista, joissa metsäteollisuus pyrkii luomaan uutta. Kuva: Kari SalonenVielä 2000-luvun alkupuolella kaikki kolme metsäyhtiötä tuottivat varsin samanlaisia tuotteita keskenään.
"Nyt yhtiöiden strategiat eroavat toisistaan. Ajattelen, että se on hyvä asia", UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen totesi PulPaper, PacTec ja Wood & Bioenergy -messujen seminaarissa Helsingissä tiistaina.
Vuoteen 2005 asti graafisten paperien ja sanomalehtipaperin kulutukset kasvoivat tasaisesti. Sen jälkeen suunta on ollut alaspäin. Yhtiöiden on ollut pakko keksiä uutta.
UPM:lle se on tarkoittanut suuntautumista muun muassa biopolttoaineiden ja biokomposiittien tuotantoon.
"Puolustamme edelleen ydintoimintojamme, mutta tarvitsemme myös uutta. Haluamme tähdätä korkeammalle", Pesonen sanoi.
Maailma muuttuu jatkuvasti, ja Pesosen mukaan esimerkiksi globalisaatio ja kaupungistuminen ovat teemoja, joiden ympäriltä tarjoutuu mahdollisuuksia uusille metsäteollisuuden innovaatioille.
Pesonen myönsi seminaarissa, että UPM:n tuotekehitykseen käyttämä rahasumma näyttää tilinpäätöksissä pieneltä ja piti tarpeellisena tarkempien tilastojen kokoamista.
"Kyse ei ole kuitenkaan rahasta, vaan ideoista."
Käytännössä esimerkiksi UPM:n Lappeenrannan biojalostamossa tehdään tuotekehitystä jatkuvasti, mutta tilinpäätöksessä biojalostamon toiminta ei näy tuotekehityksenä, Pesonen huomautti.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
