Raakkujen pelastamisesta tulee metsäalan, suojelijoiden ja tutkijoiden yhteinen ponnistus

Suojakaistojen tarve, leveys ja niiden takia hakkaamatta jäävien puiden maksaja ovat herättäneet paljon keskustelua metsätalouden ja raakkujen suojelun yhteensovittamisessa. Kuva: Timo Heikkala

Jokihelmisimpukan eli raakun säilyminen osana Suomen luontoa vaatii metsäalan, suojelutahojen ja tutkijoiden yhteistyötä. Tavoitteena on sovittaa yhteen metsätalous ja raakut.

Raakut nousivat yleiseen tietoon, kun raakkujen yli ajettiin metsäyhtiö Stora Enson hakkuutyömaalla Kainuun Hukkajoella. Hukkajoki on mukana Euroopan komission rahoittamassa hankkeessa, missä parannetaan uhanalaisen raakun ja lohikalojen elinympäristöjä Suomessa, Ruotsissa ja Virossa.

”Hukkajoen simpukkakuolema on erittäin valitettava tapahtuma, koska kyseessä on yksi vahvimmista raakkupopulaatioista. Vahinkokohdan alapuoli on radikaalisti muuttunut, pahasti liettynyt”, toteaa hankkeen vastuullinen johtaja Jouni Taskinen Jyväskylän yliopistosta.

Suurimmat ongelmat raakulle tulevat metsätalouteen liittyvästä maankäytöstä. Kun maan pintaa rikotaan joen läheisyydessä, veteen kulkeutuu ravinteiden lisäksi kiintoainesta, mikä tukkii pohjasoran.

Tämä liete tukehduttaa raakun poikaset, jotka elävät pohjasoraan kaivautuneina.

Taskisen mukaan raakun suojelussa tärkeintä on niiden vapaaehtoisten ohjeiden noudattaminen, joita metsäala on itsekin ollut laatimassa.

Myös tutkimus on avainasemassa. Sen tuoman tiedon avulla voidaan yhteensovittaa raakun elinvoimaisuus ja metsätalous.

Tutkimukseen perustuvaa tietoa tarvitaan esimerkiksi suojavyöhykkeiden leveyden ja erilaisten hakkuutapojen sekä ojitusten ja erilaisten metsätaloustoimien merkityksestä.

Raakun suojelussa haetaan myös uusia, innovatiivisia ratkaisuja, kuten raakun poikasten keinokasvatusta. Raakun poikasille voidaan myös rakentaa niin kutsuttuja ”lastentarhoja”, joihin luodaan niille sopivat olosuhteet.