Stora Enso teki parhaan tuloksen 22 vuoteen, vaikka tulos heikkeni loppuvuonna ‒ alkaneen vuoden näkymät selvästi heikommat
Kysynnän lasku iskee erityisesti aaltopahvin pintakartonkeihin ja sahatavaraan. Energian, puun, kemikaalien ja logistiikan kustannusten nousun odotetaan supistavan katteita.
Aaltopahvin pintakartongin markkinat olivat jo viime vuoden lopulla heikot. Arkistokuva on Stora Enson Oulun tehtaalta, missä valmistetaan aaltopahvin pintakartonkia eli kraftlaineria. Kuva: Timo HeikkalaStora Enso teki viime vuonna parhaan tuloksen 22 vuoteen, vaikka loka‒joulukuun tulos heikkeni edellisvuoden vastaavasta jaksosta.
Yhtiön liikevaihto kasvoi vuoden viimeisellä neljänneksellä vuodentakaisesta viisi prosenttia 2,9 miljardiin euroon.
Vertailukelpoinen liiketulos laski 426 miljoonasta eurosta 355 miljoonaan. Liiketulos liikevaihdosta heikkeni 15,7 prosentista 12,4 prosenttiin.
Stora Enson mukaan vuosi 2023 alkaa markkinaolosuhteissa ja muuttuviin kustannuksiin kohdistuvissa paineissa, joiden odotetaan olevan haastavampia kuin vuonna 2022. Näiden seikkojen odotetaan painavan yhtiön vuoden 2023 tulosta.
”Vuodesta 2023 tulee heikompi kuin vuodesta 2022.”, toimitusjohtaja Annica Bresky sanoo tilinpäätöstiedotteessa.
Viime vuoden viimeisen neljänneksen aikana makrotalouden yleinen näkymä oli Breskyn mukaan synkkä ja tiettyjen segmenttien, kuten sahatavaran ja aaltopahvin pintakartongin, markkinat olivat heikot.
Viimeisellä neljänneksellä vahvaan tulokseen ylsi kuitekin Biomaterials-divisioona eli selluntuotanto. Myös Forest-divisioona eli metsät ja jäljellä oleva paperiliiketoiminta tekivät hyvää tulosta.
Tänä vuonna merkittävä makrotalouden epävarmuus ja yhä jatkuva heikko kuluttajaluottamus vaikuttavat negatiivisesti erityisesti aaltopahvin pintakartongin kysyntään, Stora Enso arvioi.
”Rakennussektorin alhaisempi kysyntä on edelleen haastavaa, ja sen odotetaan vaikuttavan erityisesti perinteisen sahatavaran kysyntään. Vuoteen 2022 verrattuna kustannusten nousun, erityisesti energian, puun, kemikaalien ja logistiikan osalta, odotetaan supistavan katteita”, tilinpäätöstiedotteessa todetaan.
Stora Enson hallitus esittää viime vuodelta osinkoa maksettavaksi 0,60 euroa osakkeelta. Edelliseltä vuodelta osinko oli 0,55 euroa osakkeelta.
Lisätty tulosgraafit 31.1.2023 klo 11:52.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








