Luulitko näkeväsi kolibrin? Todennäköisesti kyseessä oli tämä otus
Moni ihmettelee näkyä, jossa ilmassa paikallaan lekuttelee siivekäs, joka imee kukasta mettä aivan, kuten eksoottinen kolibri. Kyseessä ei ole kuitenkaan lintu, vaan perhonen.
Etelänpäiväkiitäjä on eteläeurooppalainen laji, jonka levinneisyys jatkuu idässä Pakistaniin, Kiinaan ja Japaniin saakka. Kuva: PixabayKolibrimainen perhonen on nimeltään etelänpäiväkiitäjä. Etelänpäiväkiitäjä on yleensä liikkeellä päiväsaikaan, erityisesti aurinkoisina iltapäivinä, mutta sen lento jatkuu myös pilvisellä säällä, hämärässä ja joskus jopa sateella.
Hyvin nopein siiveniskuin se pörrää kukalta kukalle ja pysyy jokaisen kukan edessä paikallaan kuin kolibri. Lentotyylin lisäksi perhosen pitkä imukärsä voi jossain tilanteessa näyttää nokalta ja hämätä ajatuksen siirtymään Amerikan mantereilla asuviin värikkäisiin kolibreihin.
Erehdyttävästi eksoottista lintua muistuttavasta etelänpäiväkiitäjästä saadaan eniten havaintoja yleensä elo-syyskuulta. Laji on aiemmin ollut Suomessa harvinainen, mutta ilmaston lämpenemisen myötä havainnot ovat lisääntyneet. Joinakin vuosina etelänpäiväkiitäjiä on tavattu Suomessa paljon, sillä voimakas lentäjä voi vaeltaa pohjoiseen eteläisten tuulten avulla. Viimeksi havaintoja saatiin paljon vuonna 2022. Laji ei kuitenkaan vielä talvehdi Suomessa.
Otus on koko ajan liikkeessä, ja sen perässä pysyminen on vaikeaa. Perhosella on vaaleanruskeat etusiivet ja oranssit takasiivet. Perhosen siipiväli on 42–55 millimetriä sukupuolesta riippuen.
Lähde: Laji.fi
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





