
Hirvituhoja varttuneessa kuusikossa, tukiksi järeytyminen jäi haaveeksi: "Riipivät kuorta ja puuainesta suureltakin alalta"
"Suomen metsäkeskuksen hirvivahinkotilasto kaunistelee totuutta", sanoo kuopiolainen metsänomistaja Martti Korhonen.
”Hirvet eivät tee tuhojaan vain mäntytaimikoissa, ne voivat vaurioittaa myös varttuneita metsiköitä ja niille kelpaa myös kuusi”, metsänomistaja Martti Korhonen sanoo kuusikossaan Sonkajärvellä. Kuva: Lari LievonenKun on puhe hirvituhoista, esillä ovat lähes aina taimikkotuhot männiköissä. Ei pidä unohtaa, että hirvet tekevät tuhoja myös varttuneissa metsiköissä sekä kuusikoissa.
Vuonna 1974 istutetussa sonkajärveläisessä kuusikossa olisi ollut viimeisen harvennuksen aika. Sen jälkeen olisi odotettu kymmenisen vuotta runkojen järeytymistä. Hirvituhojen takia kävi toisin. Neljän hehtaarin kuviolla runkovaurioita on siellä täällä.
”Tämä on hirvien talvehtimisaluetta. Niille näyttää kelpaavan myös kuusen kuori ja puuaines, joita ne purevat ja riipivät suureltakin alalta yhdestä rungosta”, kertoo kuopiolainen metsänomistaja Martti Korhonen.
Tuhot havaittiin ensimmäisen kerran kolme vuotta sitten. Silloin ne arvioitiin, mutta lopputulema oli, että tuhot olivat vanhempia kuin kolme vuotta sitten syntyneitä. Korvauksia ei herunut.
Muutaman viikon kuluttua päätehakkuu, sitten maanmuokkaus vielä tänä syksynä ja ensi keväänä taimien istutus.
Tuhon taloudellinen merkitys on paljon suurempi varttuneessa metsikössä. Puun iän sijaan pitäisi tuhoarvioinnissa tarkastella puun arvoa, pohtii Korhonen.
Suomen metsäkeskuksen tilaston valossa hirvien aiheuttamat tuhot eivät näytä ollenkaan niin pahalta, miltä metsissä todellisuudessa näyttää. Tilasto kaunistelee totuutta, sanoo Suomen metsäkeskuksen metsänhoidon johtava asiantuntija Markku Remes.
”Jos tuhoja tarkastellaan esimerkiksi valtakunnan metsien viimeisimmän inventoinnin valossa, hieman hirvien vaurioittamia taimikoita on puoli miljoonaa hehtaaria. Näiden vaurioiden kansantaloudellinen merkitys on suuri.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
