Myös UPM nostaa tulosarviotaan tälle vuodelle
Vahva markkinatilanne on jatkunut kaikissa UPM:n liiketoiminnoissa.
UPM nostaa tulosarviotaan. Yhtiö kertoo, että se on onnistunut hyvin hallitsemaan marginaaleja haastavassa kustannusympäristössä. Eilen maanantaina Stora Enso ilmoitti nostavansa tulosarviotaan tälle vuodelle. Kuva: Sanne KatainenUPM nostaa tulosnäkymiään tämän vuoden alkupuoliskolle ja koko vuodelle 2022, yhtiön tiedote kertoo.
UPM arvioi nyt vertailukelpoisen liikevoiton nousevan sekä tämän vuoden alkupuoliskolla edellisvuoden vastaavasta ajanjaksosta että koko vuonna 2022 vuodesta 2021.
Aiemmin yhtiö arvioi vertailukelpoisen liikevoiton vuoden 2022 alkupuoliskolla olevan vuoden 2021 ensimmäistä vuosipuoliskoa vastaavalla tasolla, kun taas koko vuoden 2022 vertailukelpoisen liikevoiton odotettiin olevan vuotta 2021 vastaavalla tasolla tai tätä korkeampi.
UPM:n vertailukelpoinen liikevoitto oli 586 miljoonaa euroa vuoden 2021 alkupuoliskolla, ja 1 471 miljoonaa euroa koko vuonna 2021.
Vahva markkinatilanne on jatkunut kaikissa UPM:n liiketoiminnoissa. Yhtiö on onnistunut hyvin hallitsemaan marginaaleja haastavassa kustannusympäristössä.
Lisäksi yhtiön suomalaisten tehtaiden tuotannon käynnistäminen liiketoimintakohtaisten työehtosopimusten solmimisen jälkeen huhtikuussa onnistui hyvin ja asiakastoimitukset pääsivät ripeästi liikkeelle, yhtiö kertoo.
Vuoden 2022 näkymiin liittyy edelleen merkittäviä epävarmuuksia, jotka liittyvät sotaan Ukrainassa, pandemiaan, talouskasvuun Euroopassa ja globaalisti, poikkeukselliseen energiamarkkinatilanteeseen ja Olkiluodon kolmannen ydinreaktorin eli OL3-voimalaitoksen käynnistymiseen, ja tiukkoihin raaka-aine- ja logistiikkamarkkinoihin, tiedotteessa todetaan.
Eilen maanantaina Stora Enso kertoi nostavansa tulosarviotaan tälle vuodelle.
Lue lisää:
UPM kohensi Suomen sellutehtaiden ympäristösuorituskykyä 22 miljoonalla eurolla
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




