Lukijalta: Elintarvikemarkkinalain mahdollisuudet saatava nyt käyttöön ja ruokaketjua terveemmäksi
Suomalaisen maatalouden kannattavuus pakottaa tarkastelemaan, jakautuvatko ruokaketjun eurot, vastuut ja riskit oikeudenmukaisesti., kirjoittaa kansanedustaja Anne Kalmari (kesk.). ”Nyt mitataan, onko elintarvikemarkkinalain uudistuksella todellista merkitystä.”Suomessa maatalouden kannattavuus on ollut jo pitkään liian heikko. Tuotantopanosten hinnat ovat edelleen poikkeuksellisen korkeat. Samaan aikaan monien maataloustuotteiden tuottajahinnat ovat laskeneet. Esimerkiksi maidon tuottajahintaa on alennettu tämän vuoden aikana jo kahdesti.
Kaupassa kuluttajahinta on noussut. Muun maussa varhaisperunan tuottajahinnan kauppa painoi ulkomaan tuonnilla kannattavuusrajan alle.
Yhtälö on viljelijälle kohtuuton. Kun kustannukset pysyvät korkeina ja tuotteesta saatava hinta laskee, kannattavuus heikkenee entisestään. Tätä suomalainen ruoantuotanto ei kestä loputtomiin.
Keväällä saimme eduskunnassa pitkän väännön jälkeen viimein valmiiksi elintarvikemarkkinalain uudistuksen. Lakimuutoksilla haluttiin vahvistaa ruokaketjun heikomman osapuolen asemaa ja luoda mahdollisuus palata neuvottelupöytään silloin, kun sopimuksen tekemisen jälkeen olosuhteet muuttuvat poikkeuksellisesti.
Laki on nyt voimassa. On aika elää se todeksi.
Elintarvikkeita kauppaan toimittavien viljelijöiden, yhtymien ja jalostajien on aika vaatia pitkiä, toisissa oloissa tehtyjä sopimuksia auki. Siihen on oikeus ja suojan kostolta turvaa laki.
Pyydän myös maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahia sekä elintarvikemarkkinavaltuutettu Jarno Sukasta vaatimaan kanssani neuvotteluja auki.
Juuri nyt afrikkalaisen sikaruton aiheuttama poikkeuksellinen tilanne on muuttanut toimintaympäristöä nopeasti ja täysin tuottajista riippumattomista syistä. Vientimarkkinoiden häiriöt, hintapaineet ja lisääntyvät kustannukset iskevät valmiiksi äärimmäisen tiukalla olevaan alaan. Ehdotan näyttävästi kotimaisen ruoan puolella oleville kauppaketjuille sianlihan menekinedistämismainontaa.
Kyse ei ole vain sika-alasta. Koko suomalaisen maatalouden kannattavuus pakottaa tarkastelemaan, jakautuvatko ruokaketjun eurot, vastuut ja riskit oikeudenmukaisesti. Maailman puhtaimmasta kotimaisesta ruoasta kuuluu maksaa oikeudenmukainen hinta myös sille, joka sen tuottaa. Jos ruoantuotanto ei kannata, seurauksena on lopulta kotimaisen tuotantokyvyn heikkeneminen.
Nyt mitataan, onko uudistuksella todellista merkitystä. Ruokaketjun vahvempien osapuolten on kannettava vastuunsa ja palattava neuvottelupöytään silloin, kun olosuhteet ovat olennaisesti muuttuneet.
Yhdenkään ruoantuottajan asema ei parane pelkästään sillä, että laki on kirjoitettu ja saatettu voimaan. Sen tarjoamia keinoja on myös uskallettava käyttää.
Anne Kalmari
kansanedustaja, maa- ja metsätalousvaliokunnan vpj. (kesk.)
Artikkelin aiheetOta kantaa aiheisiimme
Voit lähettää mielipiteesi julkaistavaksi MT:n Lukijalta-palstalla painikkeesta tai sähköpostitse: lukijalta@mt.fi.
- Osaston luetuimmat







