Suomalaisten Trump-pelolle on hyvä syy ‒ viikon päästä ratkaistaan läntisen maailman tulevaisuus
Suomen ulkopoliittinen johto on tullut hyvin toimeen Trumpin kanssa ja hän näytti epävirallisesti vihreää valoa Suomen Nato-jäsenyydelle.Vaalien merkitystä on aina tapana korostaa. Harvat vaalit ovat kuitenkaan yhtä merkitykselliset kuin reilun viikon kuluttua käytävät Yhdysvaltojen presidentinvaalit. Pelissä ovat monella tavalla koko läntisen maailman perusarvot.
Suomalaiset eivät voi vaalien tulokseen vaikuttaa, mutta tulos vaikuttaa meihin. MT:n tuoreen kyselyn mukaan 67 prosenttia suomalaisista pelkää Donald Trumpin paluuta Yhdysvaltojen presidentiksi.
Se ei ole ihme, sillä Trumpia pelkäävät myös hänen aiemmat alaisensa. Trumpin kansliapäällikkönä toiminut entinen kenraali John Kelly kertoi vastikään pitävänsä tätä fasistina, joka haluaa hallita kuin diktaattori.
Trumpin viimeaikaiset puheet armeijan käyttämisestä ”sisäisiä vihollisia” vastaan ovat kylmäävä esimerkki hänen taipumuksistaan.
Suomalaisille suurin Trumpiin liittyvä huolenaihe on hänen suhteensa Natoon ja Venäjään. Onhan Suomen nykyinen turvallisuuspolitiikka vahvasti sidottu liittolaisuuteen Yhdysvaltojen kanssa.
Useimmat asiantuntijat ovat rauhoitelleet pelkoja siitä, että Trump hylkäisi Naton ja eurooppalaiset liittolaisensa.
Suomen ulkopoliittinen johto on tullut hyvin toimeen Trumpin kanssa ja hän näytti epävirallisesti vihreää valoa Suomen Nato-jäsenyydelle. Edellisellä Trumpin presidenttikaudella Yhdysvallat myös käytännössä vahvisti läsnäoloaan Euroopassa. Pessimisti voi sanoa, että se oli Trumpin maltillisten avustajien, eikä presidentin itsensä ansiota.
Ainoana virheenään Trump sittemmin pitänyt sitä, että hän valitsi vääriä ihmisiä avustajikseen. Tällä kertaa hänen ministereiltään vaadittaisiin absoluuttista lojaalisuutta.
Trump on väittänyt, että Venäjä ei olisi hyökännyt Ukrainaan jos hän olisi ollut presidentti. Hän myös sanoo pystyvänsä lopettamaan sodan jo ennen presidenttikautensa alkua. Se voi tarkoittaa Ukrainan pakottamista rauhaan Venäjän ehdoilla tai Venäjän pakottamista neuvottelupöytään Ukrainan ehdoilla. Trumpin mittapuuna on se, mikä näyttää hänen itsensä kannalta parhaalta.
Kamala Harrisin voitto saisi monet huokaisemaan helpotuksesta. Hän jatkaisi Yhdysvaltojen pitkän ulkopoliittisen linjan toteuttamista. Toisin kuin Joe Bidenilla, Harrisilla ei ole eurooppalaisia sukujuuria tai pitkää ulkopoliittista kokemusta.
Aatteellisesti hän voi olla lähempänä täkäläistä ajattelua, mutta henkisesti etäisyys vanhaan mantereeseen on pitkä.
Myös Harrisin kohtalo on sidoksissa Trumpiin. Jos Trump häviää, hän todennäköisesti kiistää vaalituloksen ja mahdollisesti yllyttää kannattajiaan levottomuuksiin. Jos republikaanit voittavat enemmistön kongressiin, tekevät he demokraattipresidentin hallinnosta mahdollisimman hankalaa.
Donald Trump on kiistatta poikkeuksellinen henkilö historiassa.
Donald Trump on kiistatta poikkeuksellinen henkilö historiassa. Hän suoltaa liukuhihnalta uhkaavia ja törkeitä puheita, jotka tuhoaisivat kenen tahansa muun poliittiset haaveet. Trumpin kohdalla ne tuntuvat vain nostavan hänen kannatustaan.
Hän odottaa tuomiota kirjanpitorikoksesta ja on syytteessä useista muista rikoksista, muun muassa yrityksestä kumota edellisten presidentinvaalien tulos. Tappio vaaleissa tarkoittaisi hänelle todennäköisesti vankeustuomiota.
Trump on vaalikampanjan aikana yritetty murhata kahdesti. Kaikesta tästä huolimatta hänellä on realistinen mahdollisuus nousta supervallan johtoon.
Trumpin suosiolle on useita syitä, mutta taustalla vaikuttavat amerikkalaisen yhteiskunnan valtavat sosiaaliset ongelmat, joita kummankaan puolueen presidentit eivät ole kyenneet ratkaisemaan.
Parhaimmillaan Trumpin toisesta kaudesta tulisi kaoottinen mediamylläkkä, mikä kuitenkin jollain tavalla vastaisi tavallisten amerikkalaisten tarpeisiin. Pahimmillaan edessä on katastrofi, jonka jälkeen länsimaisen demokratian puolustaminen jää pitkälti eurooppalaisten harteille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat











