Kiuru vastaa viimein MT:lle Savon sote-kiistasta – Keskustan raivokkaasti vastustama maakuntien pilkkominen on edelleen pöydällä
Vaikka keskustan Jari Leppä uhkasi hajottaa hallituksen, ei sote-uudistusta vetävä Krista Kiuru (sd.) peräänny mahdollisuudesta pilkkoa Savon maakuntia.Marinin hallituksen sote-uudistusta vetävä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) kommentoi tänään torstaina MT:lle, että lausuntokierroksella pyydetään Savon maakuntien osalta lausuntoja kahdesta maakuntajakovaihtoehdosta.
Itä-Savon sairaanhoitopiirin kunnat sijoittuisivat joko osaksi Pohjois-Savon maakuntaa tai nykyisen maakuntajaon mukaisesti Etelä-Savon maakuntaan.
Kiuru siis pysyy kannassaan, jonka mukaan nykyinen Etelä-Savon maakunta saatetaan hajottaa.
Hallituskumppani keskustassa linjaus on herättänyt ärtymystä ja hämmennystä.
Maa- ja metsätaloustalousministeri Jari Leppä (kesk.) kommentoi MT:lle sunnuntaina, että Kiuru sooloilee, eikä hallitusohjelmassa tai sen jälkeen puolueiden välisissä neuvotteluissa ole sovittu maakunnan hajottamisesta mitään.
Leppä myös uhkasi, että jos Etelä-Savon maakunta hajotetaan, hajottaa keskusta hallituksen.
MT tavoitteli Kiurua kommentoimaan asiaa sunnuntaina, maanantaina ja tiistaina. Kiuru ei suostunut tällöin kommentoimaan aihepiiriä millään tavalla.
Hän vastasi haastattelupyyntöön viimein torstaina.
Aiheesta lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

