Politiikka

Puolustusministerin uudenvuodenvastanotto peruttiin, mutta Antti Kaikkonen toivottaa uudet alokkaat tervetulleeksi varusmiespalvelukseen: "He voivat turvallisesti saapua"

Kaikkonen vakuuttaa, että isänmaan turvallisuus taataan kaikissa olosuhteissa.
Jarkko Sirkiä
Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) on tyytyväinen, että koronatilanne on saatu pidettyä varuskunnissa rauhallisena.

Vaikka vuosikymmeniä vanha perinne, Puolustusministerin uudenvuodenvastaanotto, jäi koronan jalkoihin, puolustusministeri Antti Kaikkosta (kesk.) ei tilaisuuden peruuntuminen harmita.

"Jo syksyllä vedettiin johtopäätös, ettei sellaisen tilaisuuden järjestäminen kannata tänä vuonna. Tärkeintä on elää nyt suositusten mukaisesti. Juhlitaan sitten, kun juhlaan on taas mahdollisuudet."

Puolustusministerin uudenvuodenvastaanotto on järjestetty perinteisesti 1.1. Säätytalolla. Perinne on vuosikymmeniä vanha.

"Sitä on kuulemma pidetty valtakunnan kakkosjuhlana linnan juhlien jälkeen. Tilaisuus on ollut arvokas, mutta ei mikään kovin pitkä. Noin kolmen tunnin kestoinen. Ei puheita, pientä purtavaa ja palan painiketta.

Paikalle on kutsuttu puolustushallinnon yhteistyökumppaneita, valtionjohtoa ja sotaveteraaneja.

"Muistaakseni tilaisuus on järjestetty vuonna 1947 ensimmäistä kertaa eli vuosikymmeniä ainakin se on järjestetty."

Kaikkonen itse on viettänyt joulun ja uudenvuoden rauhallisesti pienen lähipiirin kesken.

"Pikkaisen huolissani olen varsinkin miten nuoriso muistaa ja jaksaa vielä elää suositusten mukaisesti. Tässä ollaan aika veitsenterällä. Lähiviikkoina nähdään mihin suuntaan Suomessa tilanne kääntyy. Rajoitukset tehoavat, mutta ei olla vielä kuivalla maalla."

Hallitus on seurannut ja arvioinut tilanteen kehittymistä myös joulunpyhien aikana ja välipäivinä. Puolustusministeri on oman hallinnonalansa toimista tyytyväinen.

"Isänmaan turvallisuus taataan kaikissa olosuhteissa."

Puolustusvoimien koronatilanne on säilynyt rauhallisena. Kaikkosen mukaan jo keväällä käyttöön otettu järjestely jakaa varusmiehet kolmeen eri osaan ja kierrättää joukkoa täysin erillään toisistaan metsässä, kasarmeilla ja kotilomilla, on toiminut.

"Joitakin tapauksia on ollut, mutta määrät ovat pysyneet hyvin pieninä koko ajan. Tätä tavoitellaan jatkossakin. Vain kourallinen varusmiehiä ja kantahenkilökuntaa on tällä hetkellä sairaana."

Kertausharjoituksiakin pystyttiin viemään joitain peruutuksia lukuun ottamatta läpi.

"Vuoden 2020 kertauksista saatiin järjestettyä yli 70 prosenttia. Selvästi valtaosa. Vuonna 2021 alkuvuodesta on mahdollista, että joitakin kertausharjoituksia joudutaan perumaan. Uskoisin, että kaiken kaikkiaan päästään vähintään vuoden 2020 tasolle."

Puolustusministeri näkee koronarokotteen antaneen jo valoa synkkyyteen.

"Rokotetta on saatu suomeen ja jakelu on alkanut. Jossain kohtaa sekin alkaa vaikuttamaan myönteisesti kokonaistilanteeseen. Itse arvioisin, että maalis- huhtikuun paikkeilla elämä alkaa näyttää selvästi valoisammalta kuin nyt. Ellei tule yllätyksiä."

Uusi saapumiserä varusmiehiä aloittaa heti tammikuun alussa 4.1. Kaikkonen vakuuttaa, että tulijoista pidetään hyvää huolta.

"Heidät voi toivottaa lämpimästi tervetulleiksi ja voivat aivan hyvillä mielin ja turvallisesti saapua. Varusmiehet ovat pääsääntöisesti olleet tyytyväisiä palvelusaikaansa myös koronaolosuhteissa."

"Toiveena on, että jossain kohtaa ensi vuotta voitaisiin palata normaaleimpiin koulutusrytmeihin. Voi olla, että joitakin oppeja hyödynnetään tästä jatkossakin."

Koronan myötä puolustushallinnossa on jouduttu miettimään myös kansainvälisiä yhteistyökuvioita uusiksi. Suomi toimii pohjoismaisen puolustusyhteistyön Nordefcon puheenjohtajamaana vuonna 2021.

"Tähän liittyen isännöin pohjoismaisten puolustusministerien ministerikokousta näillä näkymin toukokuulla. Toiveissa on, että silloin ministerit voivat jo Suomeen matkustaa. Se selviää lähempänä."

Puolustusministerin omat ulkomaanmatkat ovat vaihtuneet etäkokouksiin. Normaaliolosuhteissa puolustusministerillä olisi riittämiin ulkomaanmatkoja.

"Itselleni sopisi vallan hyvin, että koronan jälkeen ainakin osa näistä kansainvälisistä kokouksista hoidettaisiin etäyhteyksillä. Säästettäisiin aikaa, rahaa ja vähän ympäristöäkin."

Matkustamisen puuttuminen on ollut Kaikkoselle mieleen myös henkilökohtaisista syistä.

"Itselleni on sopinut tämä tilanne hyvin. Olen pystynyt olemaan vähän enemmän kotona. Meidän vauva täytti juuri viisi kuukautta. Nukumme jo vähän paremmin. Mutta ei voi vielä kehua, että hyvin", naurahtaa tuore isä.

Korona on vaikuttanut puolustushallinnon taakse jääneeseen vuoteen monin tavoin. Puolustusministeri Antti Kaikkonen arvioi, että vuodesta on selvitty kunniakkaasti.

"Näissäkin olosuhteissa on pystytty toimimaan ja auttamaan muutakin yhteskuntaa. Näyttävin esimerkki oli Uudenmaan eristys keväällä. 800 varusmiestä oli poliisin apuna tarkastuspisteillä. Se oli vaikuttava näyte yhteistyöstä."

Isot investointihankkeet ovat edenneet vuoden aikana omaa tahtiaan.

"Toinen tärkeimmistä hankkeista on merivoimien hanke, jossa seitsemän vanhenevaa käytöstä poistuvaa alusta tullaan korjaamaan neljällä uudella Pohjanmaa-luokan korvetilla. Olen tyytyväinen, että päästiin ratkaisuun, missä uudet laivat rakennetaan Suomessa Rauman telakalla."

Korvettien suunnitteluvaihe on käynnissä. Hitsaaminen alkaa tammikuussa 2022.

"Vanhojen hornettien korvaamishanke etenee myös. Juuri joulun alla eduskunta hyväksyi hankkeen rahoituksen. Ja lopulliset tarjouspyynnöt viidelle ehdokkaalle lähetetään nyt tammikuun lopulla."

Itse hankintapäätös tehdään vuoden 2021 lopulla. Koronan myötä kriittisyys hornettihankkeen hintalappua kohtaan on lisääntynyt. Eduskuntaan toimitettiin aiemmin adressi, jossa vaadittiin hankkeen laittamista jäihin.

Kaikkosen vastaus on edelleen tiukka:

"Vanhat hornetit tulevat käyttöikänsä päähän ja uudet tarvitaan. Emme voi olla tilanteessa, jossa meillä ei ole toimivia ilmavoimia. Jos taas ajatellaan, että hornettien käyttöikää jotenkin jatkettaisiin, se vaatisi aika paljon lisärahaa vanhan kaluston tekohengittämiseen."

"Uusi investointi olisi joka tapauksessa edessä. Kokonaishintalappu tulisi tällä tavalla suuremmaksi, ei pienemmäksi. Kannattaa edetä suunnitellulla tavalla. Olen tyytyväinen, että eduskunnasta löytyi tälle hyvä tuki yli puoluerajojen."

Hornetit tulevat 2020-luvun lopulla käyttöikänsä päähän.

"Ne ovat tehtävänsä tehneet. Tekniikka vanhenee, metalli väsyy ja aseistus vanhentuu. On aika korvata ne uusilla. Niillä sitten pärjätään jopa 2050- tai 2060-luvulle saakka. Tässä puhutaan vuosikymmeniä kestävästä hakkeesta."

Lue lisää

Puolustusministeri Antti Kaikkonen uskoo puolustuskyvyn säilyvän

Puolustusministeri Antti Kaikkonen puuttui metsäleirien ruokahuollon puutteisiin: "Suomalaisella varusmiehellä ei saa olla nälkä"

Suomi lopettaa ulkopuolisten konsulttien käytön hävittäjähankkeen tapaamisissa

Puolustusministeri Antti Kaikkonen: Hävittäjähankinnat etenevät aikataulussaan – Poliisin lisävirkojen taustalla "Sipilän hallituksen kaukaa viisas työ"