Politiikka

Pappi rinnasti paholaisen tuhoteot ja eläintuotannon – nyt asiaan ottaa kantaa Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura: "Vastuullinen maataloustuotanto lähellä kuluttajaa tarvitsee ja ansaitsee kaiken tuen"

Kolumni on herättänyt keskustelua Lapuan hiippakunnassa, jonka alueella monet ihmiset saavat elantonsa maataloudesta.
Jyrki Johannes Tervo
Simo Peuran mukaan kolumnin kaltaiset kärjistykset ja ylilyönnit eivät tue viljelijöiden jaksamista.

Pastori Kari Kuula otti aiemmin tällä viikolla Kirkko ja kaupunki -lehden kolumnissaan kantaa eläintuotantoon. Tuossa kolumnissa Kuula rinnasti paholaisen tuhoteot ja eläintuotannon.

Sittemmin Kuula on pahoitellut kirjoitustaan.

Nyt Kuulan kirjoitukseen on ottanut kantaa Lapuan hiippakunnan piispa Simo Peura. Peura toteaa verkossa julkaistussa kirjoituksessaan, että Kuulan kolumni on herättänyt keskustelua Lapuan hiippakunnassa, jonka alueella monet ihmiset saavat elantonsa maataloudesta.

"Tässä tilanteessa haluan ilmaista tukeni maataloustuottajille. Vierailuilla erilaisilla maatiloilla eri puolilla hiippakuntaa olen tutustunut maatalousyrittäjiin, jotka tekevät työtään sydämellä ja pitävät hyvää huolta tuotantoeläimistä", Peura kirjoittaa.

Piispa toteaa myös kuulleensa surullisia ja järkyttäviä tarinoita, jotka liittyvät tilanteisiin, joissa maatilan isäntäväen voimat ovat loppuneet, eikä huolenpito eläimistä ole enää onnistunut.

"Maataloustuottajien jaksaminen on siten olennaisimpia seikkoja eläinten hyvinvoinnin kannalta", hän kirjoittaa.

Peuran mukaan kolumnin kaltaiset kärjistykset ja ylilyönnit eivät tue jaksamista.

"Ne iskevät erityisesti niihin, jotka ovat jo ennestään voimiensa äärirajoilla", hän painottaa.

Peura muistuttaa, että Raamattu ja luterilaisen kirkon opetus korostavat kohtuullisuuden näkökulmaa.

"Tänä monin tavoin vaikeana aikana vastuullinen maataloustuotanto lähellä kuluttajaa tarvitsee ja ansaitsee kaiken tuen", Peura päättä kirjoituksensa.

Lue lisää:

Pappi rinnastaa Kirkko ja kaupunki -lehdessä eläintuotannon paholaisen tuhotekoihin ja keskitysleireihin – "Viaton maitokin on kauhea tuote"

Eläintuotantoa paholaismaiseksi kritisoinut pappi: "Haluan pahoitella tuhansin anteeksipyynnöin sitä, että kolumnin kärki osoittautui suomalaiseen maataloustuottajaan"

Lue lisää

Sääntelyä ei kannata pelätä

MTK: Animalian eläinoikeusraportin kritiikki kertoo vaikuttavuudesta – "Olemme selkeästi tehneet asioita oikein"

Animalian eläinoikeusraportti: Eettisesti suunnitellulla tukipolitiikalla voitaisiin tukea kasvipohjaisia tuotteita lihan sijaan

Animalian kysely: Suurin osa suomalaisista haluaa lakiin kirjauksen eläinten itseisarvosta