"Polttoaineiden verotus ei kiristy enää tällä vaalikaudella", vakuuttaa valtiovarainministeri Matti Vanhanen
Myöskään liikenteen verotulojen laskua paikkaava 500 euron korotus ajoneuvoveroon ei ole mahdollinen.Valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) vakuuttaa, ettei polttoaineen verotusta enää kiristetä tällä hallituskaudella. Korotuspaineita aiheuttaa liikenteen verokertymän väheneminen.
”Liikenteen päästöjen väheneminen muun muassa sähköistymisen ansiosta on alentamassa verotuloja vuoteen 2030 mennessä reaalisesti peräti 1,7 miljardilla eurolla vuodessa", totesi Vanhanen liikenteen verotusta pohtineen työryhmän loppuraportin julkistuksessa tänään.
Vanhasen mukaan kyseessä on merkittävä vähenemä, joka nostaa kysymyksen tulojen korvaamisesta.
"Kun verotuloista merkittävä osa tulee litrapohjaisesta polttoaineverosta, ei voida ajatella, että määrällisesti supistuva maksajajoukko maksaisi korotukset. Tämän hallituksen aikana ei tehtyjen polttoaineveron korotusten jälkeen enää korotuksia tehdä", Vanhanen toisti useampaan kertaan.
Myöskään vajetta paikkaava ajoneuvoveron korotus 500 eurolla ei Vanhasen mukaan ole poliittisesti mahdollista toteuttaa.
Vanhasen mukaan valtion on huolehdittava myös verotuloistaan pitkäjänteisesti. Liikenteen supistuvaa verotulomäärää voidaan korvata myös muilta sektoreilta, mutta sekin vaatii etukäteen laajan poliittisen keskustelun.
"Esitin syksyllä pohdittavaksi kilometripohjaista tulevaisuuden maksujärjestelmää, joka olisi alueellisesti nykyistä oikeudenmukaisempi ja huomioisi ammattiliikenteen tarpeet. Alustava selvitys toi esiin siihen liittyvät haasteet, mutta mielestäni sen edistämiseksi on ryhdyttävä nyt valmistelemaan kokeilua", Vanhanen muistutti
Katso myös
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


