Kolumni

Kommunistien tiedostava etujoukko vahti yhteiskuntaa kuin Mordorin liekehtivä silmä Keski-Maata

Pekka Ervasti: Luokkatietoinen hurmos imaisi mukaansa myös poliittisia opportunisteja – loput istuivat hiljaa.

Taistolaispartio tuli ryminällä luokan ovesta. Olivat Kuusamon lukion ilmoitustaululta lukeneet, että teinikunnassa pidettäisiin esitelmä aiheesta Sosialistinen väkivalta.

Provosoiva otsikko, myönnetään – ja sen kohde, Neuvostoliitto, kiperä aihe YYA-Suomessa 1970-luvulla. Esimerkeiksi nostin yksipuoluevaalit, satelliittivaltioiden miehityksen ja toisinajattelijoiden kohtelun.

Alustus ei koskaan päässyt loppuun. Se hyytyi mylviviin välihuutoihin. Toisin kuin väitin, vaalit Neuvostoliitossa olivat sosialistisen demokratian riemuvoitto. Sen oli Yleisradion Moskovan-kirjeenvaihtajakin sanonut.

Itä-Eurooppaa ja Baltian maita ei ollut miehitetty, vaan ne olivat itse pyytäneet saada liittyä neuvostokansojen perheeseen.

Kädessä pitelemäni Aleksandr Soltzenitsynin Vankileirien saaristo ei ollut todiste toisinajattelijoiden vainosta, vaan CIA:n rahoilla Ruotsissa painettu propagandakirja. Yksikään vastuullinen suomalainen kustantamo ei ollut suostunut sitä julkaisemaan.

Hävisin väittelyn 10-0 ainakin mitä tulee päälle huutelun volyymiin.

Kun nykyinen woke- ja cancel-kulttuuri tai eko-fanatismi rinnastetaan taistolaisuuteen, vertaus ei taida oikein avautua niille, jotka eivät ole saaneet nauttia ajasta, jolloin kommunistien tiedostavin etujoukko vahti yhteiskuntaa kuin Mordorin liekehtivä silmä Keski-Maata.

Käsitys, että taistolaisuus olisi rajoittanut vain valtakunnan tason keskustelua, on väärä. Poliittinen kyttäys ylsi yksittäisiin kansalaisiin asti.

Kun yksinhuoltajaksi jäänyt äitini haki työpaikkaa Oulun kaupunginteatterista, se nosti hurjan vastalauseiden ryöpyn marxilaisissa kulttuuripiireissä. Sodan alla käyty teatterikoulu ei painanut, kun kävi ilmi, että sekä hakijan isä että appi olivat olleet sisällissodassa valkoisten puolella ja edesmennyt puoliso entinen kadettiupseeri - synkintä taantumusta koko sakki. ”Hänen sukuhistoriansa on lähes rikollinen”, julisti demarien nouseva tähti. Siis sosiaalidemokraatti, ei kommunisti. Luokkatietoinen hurmos imaisi mukaansa myös poliittisia opportunisteja – loput istuivat hiljaa.

Kun yhteisrintamaan saatiin vielä Hesarin teatterikriitikko ja pakinoitsija, virkakielto piti. Työpaikkaa teatterista ei herunut.

Ne harvat taistolaiset, jotka ovat taipuneet ylilyöntejä käsittelemään, ovat puolustautuneet: ”Me olimme nuoria. Me halusimme vain parantaa maailmaa.”

Surkea, mutta käyttökelpoinen puolustus myös nykyisille tiedostaville etujoukoille, kun joskus taas ihmetellään, miten ihmeessä järjen valo pääsi jälleen kerran sammumaan Suomessa.

Kirjoittaja on politiikan toimittaja.

Käsitys, että taistolaisuus olisi rajoittanut vain valtakunnan tason keskustelua, on väärä. Poliittinen kyttäys ylsi yksittäisiin kansalaisiin asti.

Lue lisää

Aluevaalien äänestysprosentti lähentelee omikronin ilmaantuvuutta testeissä

Elokapinan kohdalla kohtuullisuuden oppitunti ei ole vielä mennyt perille

Uutisen löytäminen pääministerin kyselytunnilta on helppoa kuin tipan tiristäminen sata vuotta Saharassa viruneesta sitruunasta

Onko kokoomuksen korkein päämäärä omien asioidensa totaalinen sotkeminen?