Rapsakkaa ja mehukasta sen olla pitää, pohtii suomalainen salaattihyllyllä – salaattiyrittäjä ajattelee, että värikkäillä vihanneksilla voi ottaa ilon irti elämästä
Lehtisalaatti oli ensimmäinen suosiota saavuttanut ruukkusalaatti, mutta nykyään ykkönen on jääsalaatti.Kun suomalainen iskee hampaansa tähän herkkuun, valinta on usein rapea, raikas ja mehukas. Ja ei, kyse ei ole leivonnaisista, vaan salaatista.
Kuluttajien suosikkisalaatti on nykyään jääsalaatti, kertoo Oksasen Puutarhan yrittäjä Juha Oksanen.
Oksasen puutarha on varsinaissuomalainen perheyritys, joka on perustettu vuonna 1971. Pitkälle 1980-luvun puolelle yritys kasvatti kausituotteena keräsalaattia, mutta uudet tuulet alkoivat puhaltaa 1980-luvun lopulla, jolloin kasvihuoneissa alettiin kasvattaa ympärivuotisesti ruukkusalaatteja.
Toisin kuin keräsalaateissa, joista myydään vain syötävä osa, ruukkusalaateissa salaatti voidaan myydä kuluttajalle ruukkuineen päivineen. Juha Oksanen kertoo, että pitkään ruukkusalaatti tarkoitti käytännössä lehtisalaattia, joka on miedonmakuinen, pirteänvärinen ja monikäyttöinen perussalaatti.
Vuosituhannen alussa Suomen lehtisalaattimarkkina alkoi olla täynnä, joten muut lajikkeet, kuten tammenlehväsalaatti ja jääsalaatti alkoivat nostaa päätään. Erityisen suosituksi tällä vuosituhannella on tullut nimenomaan jääsalaatti, joka on suutuntumaltaan rapsakka.
”Pelkällä lehtisalaatilla ei salaateista olisi tullut niin suosittuja kuin ne nykyään ovat”, Oksanen kuvailee.
Jos hänen pitäisi nimetä yksi salaattilajike, jonka menestys on ollut viime vuosina jopa yllättävää, hänestä vastaus olisi friseesalaatti, joka muistuttaa ulkonäöltään lehtisalaattia ja rapeudeltaan jääsalaattia.
Kuluttajapuolella kotimaisten salaattien kysyntä on ollut viime vuosina Oksasen mukaan varsin tasaista. Hän näkeekin kasvun mahdollisuuksia erityisesti elintarviketeollisuudessa, jossa valmistetaan kuluttajille salaattisekoituksia ja annossalaatteja, sekä horeca-puolella, eli hotelli-, ravintola- ja catering-puolen ammattilaiskeittiöissä. Kotimaisella salaatilla olisi mahdollista korvata erityisesti espanjalaista jäävuorisalaattia.
Oksanen uskoo, että salaatti maistuu suomalaisille jatkossakin, sillä salaatti on keveää ja terveellistä syötävää, ja sitä on saatavana kotimaisena ympäri vuoden. Kaikki nämä ominaisuudet puhuttelevat nykyajan kuluttajaa.
Nykyään salaatti on itsestäänselvä osa ruokailua, Oksanen huomauttaa. Esimerkiksi kesän grillausresepteissä on nykyään käytännössä aina mukana myös salaattiohje.
Salaatteja on moneen lähtöön, ja Juha Oksasen mukaan uusia lajikkeita testataan jatkuvasti. Jos uusi lajike päätyy viljelyyn, sen pitää olla hyvin säilyvä, tasalaatuinen ja viljelyvarma.
Valtaosa kaupallisista salaattilajikkeista on kehitetty Keski- ja Etelä-Euroopan olosuhteisiin. Suomessa samat lajikkeet eivät kuitenkaan välttämättä viihdy, sillä kesäaikaan Suomi kylpee valossa ympäri vuorokauden.
Viime talvena sähkön hinnannousu pakotti osan puutarhayrittäjistä vähentämään tuotantoaan tai jopa laittamaan sen tauolle. Oksasen Puutarhalla kriisitalvi ei aiheuttanut juurikaan ongelmia.
”Olemme suojanneet tuotantoa sillä, ettemme ole pörssihinnassa. Talvella pyöritimme normaalia tuotantoa”, Juha Oksanen kertoo.
Hän pohtii, että värikkäät kasvikset, hedelmät ja vihannekset voivat jopa toimia tapana ottaa ilo irti elämästä keskellä tavallista arkea.
”Uskon, että kuluttajilla vire on positiivinen, vaikka uutiset sanoisivatkin, että nyt on kriisi, kriisi ja kriisi.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






