Lidl jakoi miljoona ilmaista paistopistetuotetta – yksi tuote oli ehdottomasti suosituin
Lidl jakoi syyskuussa asiakkailleen ilmaisia paistopistetuotteita. Suosituimmaksi nousi vegaaninen makea leivos.Syyskuussa Lidl jakoi Lidl Plus -etusovelluksessa jokaisesta ostoskerrasta kupongin, josta paljastui etu ilmaiseen paistopistetuotteeseen.
Kampanja tavoitti asiakkaat, sillä syyskuussa ilmaisia paistotuotteita jaettiin Suomen Lidleissä yli miljoona kappaletta.
Kupongeissa oli tarjolla erilaisia paistopistetuotteita. Yhdessä kupongissa oli vaihtoehtoina neljä eri tuotetta, joista asiakas sai valita itselleen mieluisimman.
Eniten Lidleistä haettiin omenataskua, jonka resepti on vegaaninen. Viiden suosituimman tuotteen joukkoon kuului lisäksi berliininmunkki, korvapuusti, voicroissant ja juustokierre.
”Omenatasku pesi tässä kisassa perinteisemmät paistopisteen suosikit berliininmunkin, korvapuustin ja voicroissantin. Olemme muokanneet omenataskun reseptiä niin, että se sopii vegaaniseen ruokavalioon”, Lidlin markkinoinnin ja kampanjoinnin johtaja Meri Aalto kertoo.
Lidlin omenataskut valmistetaan Saksassa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






