Kahvikansa taipuu tottumuksistaan: Pehmeän makuista kahvia tummalla paahdolla ja ilman suodatinta
Kofeiiniton kahvi ei suomalaisille maistu.Suomalaiset juovat eniten vaaleapaahtoista kahvia, mutta tummapaahtoinen on yleistymässä. Toisin kuin voisi ajatella, tummaksi paahdettu kahvi voi maistua pehmeämmältä kuin vaaleapaahtoinen.
"Vaaleammat kahvit ovat hapokkaampia kuin tummapaahtoiset kahvit. Kahvin hapokkuus vähenee, kun kahvia paahdetaan tummemmaksi", Pauligin kouluttaja Jori Korhonen ja kehityspäällikkö Karla Koullias kertovat.
Kahvissa on rasvaa, joka vaikuttaa esimerkiksi sen säilymiseen. Kahvinkeittimessä osa rasvasta jää suodattimeen, sen sijaan pannukahvissa, pressokahvissa ja esimerkiksi kreikkalaisen ja turkkilaisen kahvin valmistuksessa rasva päätyy valmiiseen kahviin. Tämän vuoksi mausta tulee pyöreämpi ja täyteläisempi.
Kansainvälisistä trendeistä tummapaahtoisen kahvin lisäksi erikoiskahvit ovat rantautuneet näyttävästi Suomeen. Sen sijaan kofeiiniton kahvi ei tunnu kiinnostava.
"Britanniassa ja Yhdysvalloissa juodaan paljon kofeiinitonta kahvia. Meidän kouluttajamme eivät ole tähän buumiin törmänneet Suomessa", Korhonen ja Koullias kertovat.
"Kofeiinin poisto heikentää kahvin makua ja ehkä meidän suomalaisten intohimoinen suhtautuminen kahviin on sellaista, ettemme usko kofeiinittoman kahvin yleistyvän Suomessa."
Lue myös:
Säilytätkö kahviasi väärin?: "Jo lyhyessä ajassa maku muuttuu"
Näin keität täydellistä nokipannukahvia Paulan opeilla – video
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

