Häijään markkinoilta alkanut rakkaustarina johti Kultainen Juustohöylä -palkintoon
Herkkujuustolan juustot Hilma ja Vilho ja sastamalalainen palvelukonsepti valloittivat Juustopöydän raadin.
Kultainen Juustohöylä -palkinto on vuosittain jaettava palkinto suomalaisessa juustomaailmassa kunnostautuneelle. Kuvituskuva. Kuva: Sanne KatainenHerkkujuustolan tarina sai alkunsa vuonna 2000 Sastamalasta Häijään markkinoilla, missä sveitsiläinen juustomestarin poika Peter Dörig tapasi suomalaisen Jennin. Heistä tuli pari, ja pariskunta perusti juustolan.
Sopivat tilat löytyivät Mouhijärveltä Selkeen Kartjuustoanosta, ja vuonna 2002 syntyi suomalais-sveitsiläinen Herkkujuustola Oy.
Juustola tuottaa sveitsiläisen juustonvalmistusperinteen mukaisia juustoja, kirnuvoita ja jugurttia. Raaka-aineet ovat suomalaisia.
Kolme vuotta sitten Herkkujuustolalle valmistui Sastamalaan uusi tuotantorakennus ja samalla avattiin myös ravintola Juustotupa, missä voi seurata juustojen valmistusta lasin takaa ja nauttia juustoisia ruoka-annoksia. Juustoja on myös maisteltavana.
Herkkujuustolan monipuolisuus, tarinalliset herkkujuustot ja elämysten tarjonta vakuuttivat Juustopöydän raadin, Juustopöytä ry:n puheenjohtaja Seija Kurunmäki perustelee yhdistyksen tämänvuotista valintaa.
Lue myös:
Kultainen Juustohöylä -palkinto Jukolan Juustolle – voittajajuustot syntyvät veljesten yhteistyönä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

