Etätöissä löytyi hauduttelun ilo, mutta sitten iski kallis sähkö – mukavan viipyilevästä ruuanlaitosta tuli pahis

Keittoihin ei hevillä kyllästy. Kuva: Jaana Kankaanpää

Ruoka|Ruoka11.2.202322:00

Kolumni

Satu Lehtonen

Kun lapset aikanaan lähtivät kotoa, päätin, että en enää ikinä kiristä hermojani ruuanlaiton takia. 20 vuotta kiireistä väsäämistä väsyneenä, rankan työpäivän jälkeen riitti: jatkossa tekisin ruokaa vain, jos huvittaa, muulloin syötäisiin eineksiä. Tai miehen tekemää ruokaa, hän kun on paljon minua parempi kokki.

Vuodet kuluivat ilman stressiä ruuanlaitosta. Kunnes saapui koronapandemia ja työt siirtyivät kotiin.

Eihän sitä nyt kuukaudesta toiseen voi eikä jaksa eineksiä syödä. Oli pakko keksiä jotain helppoa.

Löysin hauduttelun ilon. Tein valtavan kokoisia keittoja, joita maustamaan lisäsin kerta kerralta enemmän kaikenlaisia minulle ennestään vieraita vihanneksia. Samaa keittoa voi hyvin syödä neljä–viisi päivää putkeen, kun päivän toinen ateria on jotakin muuta.

Uunissa syntyi ensin helppoja kaali- ja makaronilaatikoita, sitten vähitellen patoja, joissa liha muhi pitkään pehmeäksi ja höysteenä oli milloin mitäkin muuta.

Välillä tuli huti ja seos maistui kerrassaan oudolta (reseptit kun tulivat omasta ei-synnynnäisesti-kokkaustaitoisen päästä), mutta usein myös onnistuin.

Kunnes maailma muuttui taas. Sähkön hinta kohosi pilviin, ja yhtäkkiä hauduttelu ei ollutkaan enää kotoisaa ja mukavaa vaan hirmuinen energiasyöppö.

Ehdin jo kiintyä pitkään muhineiden keitosteni pehmeään makuun ja siihen, että kattila saa ihan vapaasti unohtua liedelle tai pata uuniin, kun työpäivän kiireet vievät mukanaan.

Nyt pitäisi sitten keksiä ihan uusi ruuanlaittofilosofia.

Onko olemassa jonkinlaisia haudutuslaatikoita, joihin rakas punainen neljän litran keittokattilani mahtuisi? Ja toimivatko ne oikeasti?

Hyviä ideoita otetaan vastaan!