Vanhuksille aiottiin tarjota jouluna nakkikeittoa – paikallinen yrittäjä järjesti keräyksen avulla jouluruokaa
Jurvalainen yrittäjä onnistui keräyksen avulla varmistamaan, että vanhainkodissa syödään jouluna perinteisiä herkkuja, kertoo Yrittäjä.fi-sivusto.Yrittäjät yhdistivät voimansa vanhuksien joulun piristämiseksi Etelä-Pohjanmaan Jurvassa kuullessaan, että hyvinvointielueen oli tarkoitus tarjota jouluaattona nakkikeittoa kertoo Jurvan Sanomat.
Nakkikeitto vaihdettiin riisipuuroksi, mutta sekään ei keräyksen alulle panneen yrittäjän mielestä ole kunnollinen jouluateria.
Joulutontuksi Yrittäjät.fi:ssä itseään kutsuva yrittäjä kertoo kuulleensa keskustelun joulun ruokalistasta sattumalta. Hän tiesi, että kyse oli hyvinvointialueen säästötoimista.
Yrittäjä otti yhteyttä kollegoihin ja nopeasti koossa oli 24 yritystä, jotka jakavat keskenään joulun ruokatoimituksesta tulevat kulut. Summa on yhteensä 400-500 euroa.
”Tästä jää hyvä mieli myös itselle, kun saa ilahduttaa ja tuoda joulun ihmisille, jotka ovat elämänsä aikana tuoneet sen niin monelle muulle ja rakentaneet työllään Suomea”, keräyksestä vastaava yrittäjä sanoo Yrittäjät.fi:ssä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







