
Söin täällä: Laivojen joulubuffissa on eroa, mutta laatikoista ja kinkusta ei tingitä ja ruotsalaisille pitää olla lihapullia ja janssoninkiusausta joulunakin
Tallink Siljan joulubuffetissa on vähän kaikkea kaikille, kun Viking Line tarjoaa jouluisen suomalais-ruotsalaisen pöydän.Sain mahdollisuuden maistella peräkkäisinä iltoina sekä Silja Serenaden että Viking Linen M/S Gabriellan joulubuffetit. Tilaisuus oli kutkuttava, sillä harvoin pääsee näin vertailemaan.
Pöydissä on eroa niin kuin on laivoissakin. Kummassakin joulubuffassa lasketaan olevan yli 120 eri sorttia, mutta Siljan pöytä on rönsyilevämpi. Virolaisomisteisen laivan asiakkaina on niin virolaisia, venäläisiä, ruotsalaisia kuin suomalaisia, mikä näkyy ruuissa.
Venäläisille on muun muassa lohipiirakkaa, punajuuri- ja metsäsienisalaattia ja suolakurkkuja. Ruotsalaisille pitää olla nakkeja ja lihapullia – aina juhlissa ja siis myös jouluna – ja höyrytettyä lohta sekä ehdottomasti rosetteja, jotka meillä on totuttu liittämään vappuun.
Siljalla kinkkua on sekä ruotsalaiseen makuun punertavaa Ruotsista että suomalaisille harmaasuolattua Suomesta.
Siljan joulun oma erikoisuus on käpykakku, jota laivoilla on tarjottu jouluna 30 vuotta. Keittiötiimi maisteli seitsemän eri kakkua, ja pöytään päätyi virolaisen Revalin leipomon käpykakku. Vähän hassua, että kakku tulee Virosta, kun käpykakku on Siljan suomalaisten jouluherkkujen listalla.
Viking Linen uutuuksia ovat muun muassa vegaaninen sinappisilli ja savumuikut etikkamajoneesin kera lasissa. Kuva: Riitta MustonenViking Linen joulupöydän esillepano oli tunnelmallisen jouluinen. Ilahduttavasti monet tarjottavat oli annosteltu kauniisti pieniin laseihin hävikin minimoimiseksi, mutta ratkaisu toimii myös koronaturvallisena. Puukuituiset pikkuastiat ovat kierrätyskelpoisia, joten hukkaan eivät mene nekään.
Vegaanivaihtoehtoja ei Vikingillä ole nostettu erikseen, vaan esimerkiksi munakoisosta tehty vegaanisilli on samassa rivissä ruusunmarja- ja ginisillien kanssa. Olikin mielenkiintoinen tuttavuus: kunnon purutuntuma ja varsin makea, mutta sinappisillin näköinen.
Siljan pöydässä voi vertailla suomalaista ja ruotsalaista kinkkua. Aladobi eli lihahyytelö on virolaisia varten. Kuva: Riitta MustonenVikingin joulukinkku tulee Ruotsista. Perusteluina on suuri menekki, 12 000 kiloa joulunaikaan, ja se, että suomalaiseen tapaan kypsennetty kinkku tuppaa murenemaan, kinkut kun tulevat laivoille valmiiksi kypsennettyinä. Kuulostaa selittelylltä, mutta kinkku maistui siltä kuin sen pitääkin. Paahtopaisti ei sekään ole suomalaista, vaan peräisin Uruguaysta.
Molemmilla laivoilla laatikot ovat suomalaiseen suuhun sopivia, ja ruotsalaisille on janssoninkiusausta, ruotsalaista perinnejouluruokaa kuulemma sekin.
Jälkiruokapöydät notkuivat kummallakin laivalla. Puolukkarahka piparkakkumuruilla nousi Siljan pöydästä suosikiksi ja Viikkarilla maltanriisi ja punssikarhunvatukat sekä kaunis juustopöytä erilaisten hunajien ja pähkinöiden höystämänä.
Viking Line veti tällä kertaa pisteet kotiin jouluisessa kattauksessa ja kauniissa annospaloissa. Jos haluaa kokea muutakin kuin pohjoismaista joulua, valinta voi olla Silja.
Joulubuffet Viking Linen laivoilla 26.12. asti ja Tallink-Siljan laivoilla 25.12. asti.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



