Kotitalousopettajat: Opetuksen määräraha ei riitä kotimaisiin raaka-aineisiin - kuin satunnaisesti
Koulutusleikkausten pelätään vaarantavan koulujen kotitalousopetuksen, vaikka arjen taidoista ja ruokasivistyksestä on hyötyä koko elämän.
Kouluissa voidaan kotitaloustaitojen lisäksi oppia ruokasivistystä, johon kuuluu perehtyminen koko ruokaketjun toimintaan, lähiruokaan, ruokahävikin vähentämiseen ja ruuan eettisen tuottamiseen, korostaa Kotitalousopettajien liitto. Kuva: Jaana KankaanpääKotitaloustunneilla on käytettävissä vuosittain keskimäärin 32 euroa oppilasta kohti. Määräraha vaihtelee 16–70 euroon, kertoo Kotitalousopettajien liiton tekemä kysely.
"Määräraha ei mahdollista kotimaisten raaka-aineiden hankintaa kuin satunnaisesti. Kotimaisen kalan ja lihan käyttäminen opetuksessa on lähes mahdotonta johtuen opetukseen käytettävissä olevasta määrärahan pienuudesta sekä kyseisten tuotteiden saatavuudesta ja kalleudesta", liitto toteaa tiedotteessaan.
Liitto muistuttaa, että kotitaloudessa opituista tiedoista ja taidoista on hyötyä läpi koko elämän. Kotitalous on perusopetuksen oppiaine, joka monin eri tavoin edistää oppilaiden luovuutta ja vastuullisuutta sekä antaa valmiuksia omassa arjessa selviytymiseen.
"Koulutusleikkausten vuoksi on vaarana, että kotitalousopetuksen määrärahat pienenevät jatkuvasti ja ryhmäkoot kasvavat liian suuriksi."
Kotitalouden lisäksi oppilaiden ruokasivistystä voidaan kotitalousopettajien mukaan rakentaa oppiaineiden välisellä yhteistyöllä sekä ymmärtämällä kouluruokailun opetukselliset mahdollisuudet.
"Osallistavalla ruokakasvatuksella on hyvä mahdollisuus rakentaa ruokatajua ja -sivistystä yhtäältä omien kokemusten ja aistimusten ja toisaalta tutkimukseen perustuvien tietojen sekä taitojen avulla. Ruokaan ja ravitsemukseen liittyvä opetus on tärkeä suunnitella ja toteuttaa varhaiskasvatuksesta alkaen koko koulutusjärjestelmän läpi kulkevana jatkumona kansanterveyden, kestävän elämäntavan, kuluttajaosaamisen sekä ruuan ja ruokakulttuurin arvostamisen edistämiseksi."
Osallistamista on myös perehtyminen koko ruokaketjuun alkutuotannosta alkaen, lähiruuan merkitykseen, ruokahävikin vähentämisen keinoihin ja ruuan eettiseen tuottamiseen, jolla edistetään esimerkiksi eläinten hyvinvointia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
