Maailman helpoin marjapiirakka – nappaa talteen luotto-ohje
Sekoittamalla valmistuvasta marjapiirakasta riittää useammallekin välipalanälkäiselle.Helppo marjapiirakka
10–12 palaa
- Ainekset
- 2 kananmunaa
- 1½–2 dl sokeria
- 2 tl vaniljasokeria
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1½ tl leivinjauhetta
- 1½ dl voita sulatettuna tai juoksevaa margariinia
- 1 dl maitoa tai appelsiinitäysmehua
- Pinnalle
- 3–4 dl mustikoita (tai muita marjoja sesongin mukaan)
Valmistusohje
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
Voitele piirakkavuoan (halkaisija noin 27 cm) pohja ja reunat voinokareella.
Sekoita munat ja sokerit keskenään kulhossa. Käytä happamille marjoille, kuten puolukoille ja herukoille, suurempaa sokerimäärää.
Mittaa toiseen kulhoon kuivat aineet ja sekoita ne keskenään. Kääntele muna-sokeriseokseen kuivat aineet, rasva ja neste. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina piirakkavuokaan.
Levitä päälle marjat reunoja myöten.
Paista tasalämmössä uunin alatasolla 25–30 minuuttia. Peitä piirakka leivinpaperilla paistamisen loppuvaiheessa, jos pinta alkaa tummua liikaa.
Joko sinulle tulee MT:n ruokauutiskirje? Saat kerran viikossa neljä uutta reseptiä ja viikon ruokauutiset ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla ruokauutiskirjeen. Seuraa meitä myös Facebookissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


