Isojen muutosten vuodet Suomen suurimmassa lammasteurastamossa – toiminta laajeni kesällä Rovaniemelle
Vainion teurastamo laajensi liiketoimintaa viime ja tänä vuonna.Rovaniemi
Toimitusjohtaja Henri Vainion mukaan Leivejoen Lihassa on tarkoitus lisätä lampaan hankintaa ja teurastusta. Pääosa teuraista leikataan Vainion Teurastamon Lahden leikkaamossa. Kuva: Arto TakalampiOrimattilassa toimivan, Suomen suurimman lammasteurastamon Vainion Teurastamon viime vuodet ovat olleet vauhdikkaat.
Vuonna 2018 tehtiin kahdeksan vuotta aiemmin rakennettuun teurastamoon iso laajennus ja pari vuotta sitten yritys siirtyi kokonaan jo neljännelle sukupolvelle eli Henri Vainiolle. Hän omisti jo aiemmin 70 prosenttia ja loput omistuksesta hän osti serkultaan pari vuotta sitten.
Viime ja tänä vuonna laajennettiin liiketoimintaa.
Ensin ostettiin Lahdessa toimiva leikkaamo Päijät-Hämeen Lihatukku, joka on Orimattilan teurastamon jatkeena. Se leikkaa lihaa niin tukuille kuin kaupoillekin sekä rahtina tuottaja-asiakkaille.
”Meillä oli Orimattilassa leikkaamo vuosina 2010-2014, mutta se lopetettiin tilojen käytyä ahtaaksi. Tavoitteena oli kuitenkin kehittää ja lisätä palveluja tuottajille ja Lahden leikkaamon hankinta tuli mahdolliseksi, kun sain sinne hyvän vetäjän”, Vainio sanoo.
Kesällä toiminta laajeni Rovaniemelle Leivejoen Lihan toimitiloihin perustettuun yksikköön.
Lisäksi Vainio osti viime vuonna ainoan suomalaisen lampaantaljojen muokkausyrityksen, perinteikkään Rantasen Nahkajalosteen Luvialta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



