Kotimaista omenaa riittää keväälle saakka – hedelmät voi syödä kuorimatta myös talvella
Kotimaisia omenoita poimitaan vielä lokakuun loppuun saakka. Varasto riittää maaliskuulle asti.Kotimaisen omenan voi turvallisin mielin syödä kuorineen, tiedottaa Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto. Se johtuu siitä, ammattiviljelijät sulkevat omenat moduuleihin, joista poistetaan happi lähes kokonaan. Silloin omenan hengitys ja vanheneminen pysähtyy lähes kokonaan, ja avaushetkellä omena on yhä tuore kuin poimittuna.
Kotimainen omenasato riittää maaliskuulle sakka, liitto arvioi. Sato on samanlainen kuin aiempinakin vuosina.
”Tasainen sato on hedelmäpuullekin parempi”, kertoo Hedelmän- ja marjanviljelijäinliiton toiminnanjohtaja Heidi Wirtanen tiedotteessa.
”Jos puu tuottaa todella ison sadon yhtenä vuotena, sato on yleensä normaalia pienempi seuraavana vuonna.”
Kotipuutarhoissa sato on sen sijaan ollut erittäin runsas. Vaikka omenapuiden kukinta oli nopea, pölytys onnistui hyvin.
Hedelmien poiminta on parhaillaan käynnissä. Omenoita saadaan noin 7 miljoonaa kiloa, päärynöitä 150 tonnia ja luumuja jonkin verran. Omenasadosta kesä- ja syyslajikkeet on jo varastoitu, ja nyt käynnissä oleva talvilajikkeiden poiminta jatkuu lokakuun lopulle saakka.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







