
Kolariin avautui vanhaan kivinavettaan ravintola, jossa on vain yksi pöytä – keittiömestarina TV:stä tuttu kasvo
Sirly Ylläsjärvi haluaa saattaa ihmiset saman pöydän ääreen.MasterChef Suomi -kisaaja, kokki Sirly Ylläsjärvi on avannut uuden 20-paikkaisen ravintola Elsan Kolarin Hannukaisiin. Ylläsjärvi tunnetaan myös Kokkisota- ja Diili-ohjelmista.
Ravintola toimii 1800–1900-luvun vaihteessa rakennetussa kivinavetassa, jonka ravintoloitsija Matti Hirvasoja siirsi vuonna 2002 Hannukaisen kylään. Tiloissa on toiminut aiemmin kaksi tilausravintolaa.
"Kivinavetassa on vieraillut Matin aikana muun muassa kuninkaallisia. Se on osa syy siihen, että haluan käyttää Matin vanhoja astioita. Paikka huokuu historiaa, eikä noin upeaan tilaan osteta mitään uutta, vaan kerätään esimerkiksi vanhaa kotimaista lasia ja posliinia kirpputoreilta”, Ylläsjärvi kertoo tiedotteessa.
”Olen vuokrannut ravintolan ja nimennyt sen mieheni mummon, Elsan mukaan. Hän on ollut kehittämässä turismia Ylläsjärvellä ja on tällä hetkellä kylän vanhin, ja tietenkin viisain nainen.”
Ravintolassa on vain yksi pöytä, johon mahtuu kerralla 20 syöjää. Pöytään voi varata yksittäisiä paikkoja ja juhannusaattona pöydässä olikin viisi eri seuruetta.
Ylläsjärvi odottaa innolla tulevaa.
”Puitteet ovat kunnossa, nyt on aika laittaa peliin kaikki vuosien opit, sekä tietenkin antaa aikaa kehitykselle”, Ylläsjärvi toteaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







