Omenat säilötään nyt talven herkuiksi
Kuivaamalla ja mehuasemalla tuoremehuksi puristamalla ylimääräisen omenasadon voi jalostaa terveellisiksi herkuiksi talven pimeyden varalle.Syksyn omenasatoa korjataan parhaillaan talteen. Tänä syksynä huhutaan jälleen hyvästä omenavuodesta, joten oman pihan herkkuja löytyy paikoittain riittämiin.
Jos omenia on syöty tuoreena jo tarpeeksi ja hillotkin on keitelty, kannattaa osa sadosta viedä tuoremehuasemalle. Mehuasemat eri puolilla Suomea ovat jo täydessä vauhdissa.
Maaseudun Tulevaisuuden Viikonvaihdesivujen Ruokasivulla opastetaan myös omenien kuivauksen saloihin. Maria Kingin ohjeilla omenista saa kuivattua ihanaa ja terveellistä naposteltavaa talven herkutteluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

