AL: Saarioisilla uskotaan puolivalmisteisiin – ruuanlaitosta yhä helpompaa
Saarioisten toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä kertoo kehityksessä tähdättävän ruuanlaiton työvaiheiden vähentämiseen. Vegepizza on elintarvikeyrityksen uusin tuote.
Ilkka Mäkelä kertoo Saarioisten panostavan muun muassa helpommin valmistettaviin kasvisruokiin. Kuva: Sanne KatainenKuluttajat kaipaavat arkeensa yhä helpompia ja nopeampia ruokavaihtoehtoja. Monet kokevat esimerkiksi kasvisten kuorimisen ja pilkkomisen työläänä, totesi Saarioisten toimitusjohtaja Ilkka Mäkelä Aamulehden haastattelussa keskiviikkona.
Hänen mukaansa elintarvikeyritys kehittää tästä syystä tuotteita, jotka vähentäisivät ruuanlaitoin työvaiheita. Saarioisilla uskotaan edelleen puolivalmisteiden käytön lisääntymiseen.
"Joidenkin vuosien päästä ostamme varmasti jauhelihaakin esikypsennettynä täysin raa’an lihan sijaan. Se nopeuttaa ruuanlaittoa", hän ennustaa esimerkkinä.
Varsinkin terveelliset ja kasvispohjaiset valmisruuat kiinnostavat. Saarioisilta tulee tämän kuun lopussa kauppoihin vegepizza.
Myös gluteenittomat elintarvikkeet ja yhden hengen ateriat ovat nousussa.
Mäkelä kuitenkin myös harmittelee kovan hintakilpailun vaikutuksia. Hänen mukaansa ruuan arvostus on laskenut erittäin alhaiseksi samalla, kun ruokaan käytetään kotitalouksissa enää hieman yli kymmenen prosenttia tuloista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
