”Ravitsemussuositukset ottavat huomioon terveyden ja ilmastopolitiikan, ristiriitaa ei ole”, sanoo Agronomiliiton toiminnanjohtaja Kaunisto
Punaisen lihan kulutus on Suomessa lähtenyt jonkin verran laskuun, mikä kertoo ravitsemussuositusten voimasta, toteaa Agronomiliiton toiminnanjohtaja Timo Kaunisto.
Nykyiset ravitsemussuositukset on vuodelta 2014, mutta tukevat Timo Kauniston mukaan hyvin edelleen sekä terveys- että ilmastotavoitteita. Kuva: Kimmo Haimi”Ravitsemussuosituksissa on otettu huomioon paitsi terveysnäkökohdat, myös ilmastopolitiikan tuomat uudet kysymykset. Näissä ei ole ristiriitaa tai suuria painotuseroja”, sanoo tiedotteessa Agronomiliiton toiminnanjohtaja Timo Kaunisto.
”Lähtökohta on, että monipuolinen sekasyöjän ruokavalio tukee parhaiten kaikkia tavoitteita ja ennen kaikkea ihmisten hyvinvointia.”
Nykyiset suositukset astuivat voimaan 2014. Päivitettyjä pohjoismaisia suosituksia odotetaan vuodelle 2024. Tämän jälkeen päivitetään kansalliset suositukset, Kaunisto toteaa.
Voimassa olevien suositusten mukaan punaisen ja prosessoidun lihan kulutusta on syytä vähentää. Viikkokulutuksen määräksi suositellaan keskimäärin 500 grammaa. Siipikarjan lihalle ei ole annettu ohjeellisia tavoitteita. Kasviksia ja vihanneksia suositellaan syömään puoli kiloa päivässä.
Punaisen lihan kulutus on Suomessa lähtenyt jonkin verran laskuun, mikä kertoo Kauniston mukaan suositusten voimasta.
”Muutos ei tarkoita jonkin totutun raaka-aineen syrjimistä, vaan sille palautuu arvo usein aterian juhlavimpana osana. Valinnanvapautta suositukset eivät kahlitse, sillä jokainen päättää ruokavaliostaan itse.”
Tiedotteella Kaunisto ottaa kantaa keskusteluun, joka on virinnyt maa- ja metsätalousministeriössä valmistellusta ilmastoruokaohjelmasta.
Poliittisessa keskustelussa on Kauniston mukaan syytä painottaa asiantuntemusta ja alan osaamista.
”Tunteiden korostuminen johtaa harvoin kestäviin lopputuloksiin ja tuo epätarkkuutta ruokaketjun pitkäjänteiseen ja vastuulliseen toimintaa.”
Kaunisto painottaa, että ruokasuosituksissa korostuvat ensisijaisesti terveysasiat ja toissijaisesti muut tavoitteet.
”Voimassa olevat suositukset toteavat, että ruokavalion muuttuminen näiden suositusten mukaiseksi jo sinällään vähentää ympäristökuormitusta.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







