Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • "Eihän tämmöisiä tuotteita kaupasta saa!" – lähiruoka innostaa Pohjois-Savossa

    Kevään aikana uusia jäseniä Pohjois-Savon reko-rinkeihin tuli kuukaudessa yli 60. Yhteensä asiakkaita maakunnan reko-suoramyyntikanavilla on yli 12 000.
    Marja Niskanen on organisoinut rekoa Iisalmessa ja muualla Pohjois-Savossa. Yhteensä maakunnassa on reko-toimintaa jo 15 kunnassa.
    Marja Niskanen on organisoinut rekoa Iisalmessa ja muualla Pohjois-Savossa. Yhteensä maakunnassa on reko-toimintaa jo 15 kunnassa. Kuva: Pentti Vänskä

    Lämmin keskiviikkoilta on houkutellut Iisalmen torille muutaman kymmentä lähiruoan ystävää noutamaan etukäteen facebook-ryhmän kautta tilattuja tuotteita. Itä-Suomen maa ja kotitalousnaisten ruoka- ja yritysasiantuntija Marja Niskasen mukaan ilta on normaalia hiljaisempi.

    "Yleensä myyjiä on paikalla viidestä viiteentoista", Niskanen kertoo.

    Tällä kertaa tuotteitaan tarjoaa kolme yrittäjää. Saatavilla on jäätelöä, marjoja ja kevätkääryleitä.

    "Näin keväällä juureksista alkaa olla puutetta", Niskanen toteaa.

    "Suosituimpia tuotteita Pohjois-Savossa ovat olleet marjat ja kotileivonnaiset. Myös luomukananmunat ovat kysyttyjä, ja kala- sekä lihatuotteiden suosio on myös kasvanut."

    Vastikään ajokortin saanut Joni Lipponen kuljettaa marjoja Pielavedeltä useisiin lähikuntiin. Toiminta on tuttua, sillä Lipponen kulki jo viime vuonna isänsä kyydissä samoilla reiteillä.
    Vastikään ajokortin saanut Joni Lipponen kuljettaa marjoja Pielavedeltä useisiin lähikuntiin. Toiminta on tuttua, sillä Lipponen kulki jo viime vuonna isänsä kyydissä samoilla reiteillä. Kuva: Pentti Vänskä

    Naapurikunnasta Pielavedeltä Marja-areenan marjoja torille tuonut Joni Lipponen kertoo, että koronakriisin vaikutuksen kysyntään huomaa erityisesti pienillä paikkakunnilla. Iisalmessa asiakkaita kävi puolen tunnin noutoikkunan aikana yhteensä 23.

    "Se on täällä aika normaali määrä. Esimerkiksi Kuopiossa mittakaava on jo eri ja asiakkaita on kerrallaan noin 50", hän kertoo.

    Toukokuussa ajokortin saanut Lipponen tuuraa kesätyönä autoa yleensä ajavaa isäänsä. Mukana reissuilla hän on käynyt jo edellisvuodesta alkaen. Marja-areenan auto kiertää reko-tapahtumia useassa kunnassa Pohjois-Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla. Myyvimmät artikkelit ovat smoothiemansikat ja marjasekoitukset.

    "Tänään meni paljon myös porkkanamehua", Lipponen kertoo.

    Katja Ollikainen haki torilta smoothiemansikoita.
    Katja Ollikainen haki torilta smoothiemansikoita. Kuva: Pentti Vänskä

    Pakastettuja smoothiemansikoita Lipposelta hakenut Katja Ollikainen kertoo käyvänsä Iisalmen rekossa lähes joka kerta. Marjojen lisäksi hän ostaa toisinaan lihaa, ja kananmunia jos niitä on saatavilla.

    "Niitä on yritetty jonotella, mutta ne menee aina loppuun", hän naurahtaa.

    Ollikainen tutustui rekoon kevättalvella ja tykästyi konseptiin.

    "Tietää mitä ostaa ja ruoan hakeminen täältä on kätevää."

    Koronavirus ei hänen asiointiinsa ole vaikuttanut suuntaan eikä toiseen. Tartuntariski on kuitenkin hänen mukaansa otettu hyvin huomioon, ja esimerkiksi turvaväleistä on pidetty huolta.

    Hannele Mähönen käy rekossa usein lastensa Maisan ja Matiaksen kanssa. Rekossa näkee usein muitakin asiakkaita noin samanikäisten lasten kanssa, Mähönen kertoo.
    Hannele Mähönen käy rekossa usein lastensa Maisan ja Matiaksen kanssa. Rekossa näkee usein muitakin asiakkaita noin samanikäisten lasten kanssa, Mähönen kertoo. Kuva: Pentti Vänskä

    Hannele Mähönen haki torilta sotkamolaisen Huuskolan jäätelön jäätelöä ja jogurttia.

    Hän on käynyt rekossa aktiivisesti jo noin kaksi vuotta. Jäätelön lisäksi hän ostaa tuottajilta myös lihaa, jauhoja, hunajaa, kananmunia ja paikallista kalaa, kuten haukimassaa.

    "Eihän tämmöisiä tuotteita kaupasta saa", Mähönen selittää rekon houkuttelevuutta.

    "Tuotteita saa ostaa suoraan tuottajalta. Monet ovat kuitenkin pieniä toimijoita, eivätkä välttämättä saa kunnollista korvausta isoista marketeista", hän lisää.

    Myös Mähönen arvioi asiakasmäärän lisineen alkuvuonna.

    "Kevättalvella on ollut paljon ihmisiä, mutta viime kerralla oli jo vähän hiljaisempaa. Ehkä kaunis kesäkeli aiheuttaa sen että ihmiset möyrivät pihojaan kotona", hän pohtii.

    Torilla on kuulemma tänään poikkeuksellisen hiljaista sekä myyjien että asiakkaiden osalta. Yleensä asiakkaissa näkyy paljon perheellisiä, mutta myös iäkkäämpiä ihmisiä.

    "Ehkä ihan 18-vuotiaita en ole täällä nähnyt", Mähönen naurahtaa.

    Koronavirus vaikutti suoraan Chaliao Häyrysen reko-kauppiaaksi ryhtymiseen.
    Koronavirus vaikutti suoraan Chaliao Häyrysen reko-kauppiaaksi ryhtymiseen. Kuva: Pentti Vänskä

    Mähönen rohkaisi myös Chaliao Häyrysen reko-kauppiaaksi ryhtymistä.

    Normaalisti Häyrynen pyörittää hierontayritystä, mutta koronavirusepidemian vuoksi ihmiset eivät enää uskaltaudu hierontaan. Myyjänä rekossa Häyrynen on nyt mukana neljättä kertaa.

    Häyrynen myy rekon kautta tekemiään kevätkääryleitä, joiden valmistuksesta hänellä on vuosien kokemus.

    "Kävin täällä aiemmin itse asiakkaana hakemassa kananmunia. Hannele rohkaisi tulemaan myyjäksi, kun virus vei asiakkaat hieronnasta", Häyrynen kertoo.

    "Aiemmin olen tehnyt kevätkääryleitä ystävilleni. Kun ihmisillä on ollut juhlia tai syntymäpäiviä, he ovat soittaneet minulle ja tilanneet niitä."

    Asiakkaat ovat tykästyneet kääryleisiin, ja useat ovat tulleet hakemaan niitä seuraavalla kerralla uudestaan.

    Lue myös:

    Lähiruoan kysyntä on nosteessa koronaviruksen vanavedessä – suoramyynti on koettu helpoksi ja turvalliseksi tavaksi tehdä ostoksia