Kauppa mainostaa myyvänsä kotimaista ruokaa, mutta mistä raaka-aineet? Näin kauppa vastaa
Varmin tae kotimaisista raaka-aineista on Hyvää Suomesta -alkuperämerkki.S-ryhmä mainostaa, että sen myymän ruuan kotimaisuusaste on 80 prosenttia. Luku kuulostaa isolta – tarkoittaako se myös, että myös raaka-aineet ovat kotimaisia, ei vain valmistus?
Myyntijohtaja Antti Oksa SOK marketkaupan ketjuohjauksesta vastaa, että elintarvikkeista 80 prosenttia on kotimaassa valmistettuja.
”Usealla toimittajalla on tuotteita, joissa joku raaka-aine on kotimainen ja osa muuta alkuperää”, Oksa selventää sähköpostitse.
Oksan mukaan S-ryhmällä on Hyvää Suomesta -merkittyjä tuotenimikkeitä valikoimista yli neljätuhatta.
”Sen lisäksi voi olla tuotteita, jotka täyttäisivät kriteerit, mutta tavarantoimittaja ei ole hakenut Hyvää Suomesta -merkintää tai muistanut päivittää tietoa meille näkyviin tuotetietoihin”, Oksa lisää.
Kahdeksan vuotta sitten S-ryhmä lanseerasi myös oman Kotimaista-tuotesarjan. Sarjan tuotteet valmistetaan Suomessa, ja raaka-aineet ovat kotimaisia. Lisäksi tuotteet täyttävät Hyvää Suomesta tai Sirkkalehti-merkkien kriteerit.
K-ryhmä kertoo, että siellä koko valikoimasta Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti-alkuperämerkittyjen tuotteiden osuus on runsas 30 prosenttia. Hyvää Suomesta -merkittyjä tuotteita on eniten munissa ja munavalmisteissa, 92 prosenttia, sekä tuoreessa ja pakatussa lihassa, 75 prosenttia.
Lihajalosteista merkki on 70 prosentilla, maidoista ja maitovalmisteista 85 prosentilla ja joguisteista ja välipaloista 59 prosentilla.
Juustoista noin puolet on merkitty Hyvää Suomesta -merkillä.
Kalatuotteista vain kuusi prosenttia kantaa Hyvää Suomesta -alkuperämerkkiä, leivistä 29 prosenttia ja valmisruuista 31 prosenttia.
Osuudet on laskettu K-ruokakauppojen vähittäismyynnistä viimeisen 12 kuukauden ajalta.
Juustoista noin puolet on merkitty Hyvää Suomesta -merkillä.
Tuoreessa kalassa raaka-aineen kotimaisuusaste on oikeasti suurempi, sillä kalassa alkuperämerkkejä käytetään vähän, selvittää Keskon päivittäistavarakaupan valikoimajohtaja Harri Hellman.
Hedelmissä ja säilykkeissä kotimaisuusaste on Hellmanin mukaan luontaisesti pienempi, sillä näissä tuoteryhmissä on paljon sellaisia tuotteita joita ei Suomesta saa tai valmisteta.
Hellman muistuttaa vielä, että kaikissa tuoteryhmissä on tuotteita, joiden pääraaka-aineet ja tuotanto ovat suomalaisia, mutta pakkauksessa ei silti ole alkuperämerkkiä.
”Tällaisia ovat usein myös paikallisten pientuottajien tuotteet tai palvelutiskistä myytävät tuotteet, jotka kauppa ostaa suoraan paikalliselta toimijalta”, Hellman toteaa.
Hyvää Suomesta -alkuperämerkki
Suomalaisten pakattujen elintarvikkeiden alkuperämerkki, joka varmistaa, että sekä raaka-aineet että työ on suomalaista.
Liha, kala, muna ja maito sellaisenaan ja osana muita elintarvikkeita on aina sataprosenttisesti suomalaista.
Jos pakkauksessa on vain yhtä raaka-ainetta, sen on oltava sataprosenttisesti suomalaista (esimerkiksi rypsiöljy, vehnäjauho).
Usean raaka-aineen tuotteessa raaka-aineesta 75–100 prosenttia on suomalaista.
Lopputuote on valmistettu ja pakattu Suomessa.
Merkkiä voivat käyttää Ruokatieto ry:n jäsenet. Käyttöoikeus maksaa 145 euroa vuodessa. Myös merkin valvonta on maksullista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat









