”Näin muna kuuluu kuoria”, neuvoo tieteentekijä
Guardian-lehti selvitti kolme askelta onnistuneeseen munankuorintaan.Ruoantuotannon professori Paulomi Burey Southern Queenslandin yliopistosta on selvittänyt, kuinka munan kuoriminen käy kivuttomimmin.
Ensinnäkin on vältettävä tuoreiden munien käyttöä, mikäli aikoo nauttia munansa keitettyinä.
”Tuoreessa munassa ilmatasku on vielä melko pieni. Kun muna vanhenee, se menettää kosteutta huokoisen kuoren läpi, mikä suurentaa ilmataskua samalla kun muu sisältö kutistuu. Suurempi ilmatasku helpottaa kuorimista”, Burey selittää.
Toinen tärkeä askel onnistuneeseen munansyöntiin on oikeiden lämpötilojen huomiointi.
”Jotkut munien keittämisen asiantuntijat uskovat, että aloittamalla kiehuvalla vedellä ja laskemalla veden lämpötila kiehumispisteen alapuolelle ennen munien asettamista varovasti siihen, saadaan parempi lopputulos”, tutkija kertoo.
Virhe! Altistuminen korkeammille lämpötiloille keittämisen alussa tekee Bureyn mukaan kalvon irrottamisen kuoresta ja munanvalkuaisesta helpommaksi. Lisäksi nopea kuuma aloitus helpottaa munanvalkuaisen proteiinien denaturoitumista ja niiden sitoutumista toisiinsa kalvon sijasta.
Kun munia on keitetty haluttu aika, ne kannattaa upottaa jääkylmään veteen. Tämä auttaa munanvalkuaista kutistumaan hieman kuoresta ja kuorittavuus paranee.
Kolmas, valinnainen kikka, on erilaisten aineiden lisääminen veteen.
Erään tutkimuksen mukaan suolan lisääminen paransi kuorittavuutta, mutta vaikutus katosi, kun munia oli säilytetty pidempään.
Happojen ja emästen on myös havaittu auttavan munankuoren poistamisessa. Tämän ajatuksen pohjalta voisi keitinveteen kokeilla ruokasoodan tai etikan lisäämistä. Etikka hyökkää munankuoren kalsiumkarbonaattia vastaan. Ruokasooda taas emäksenä saattaa auttaa irrottamaan kalvon kuoresta.
Asiasta kertoi ensimmäisenä The Guardian.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat










