Jo yksi viinilasi päivässä voi aiheuttaa rintasyövän, varoittavat syöpäjärjestöt – "On välttämätöntä, että Suomessa jatketaan säännöllisiä alkoholiveron korotuksia"
Alkoholi luokitellaan karsinogeeniseksi eli syöpää aiheuttavaksi, kuten myös tupakka ja asbesti.Seitsemän prosenttia Euroopan rintasyövistä johtuu alkoholista, ilmenee Maailman terveysjärjestö WHO:n tuoreesta tutkimuksesta. Suomessa alkoholin arvioitiin aiheuttavan noin kahdeksan prosenttia rintasyövistä eli yli 400 syöpää vuodessa.
Yhteys alkoholin ja rintasyövän välillä näkyy yli sadassa epidemiologisessa tutkimuksessa. Jo yhden alkoholiannoksen juominen lisää riskiä sairastua rintasyöpään. Yksi annos on esimerkiksi 12 senttilitraa viiniä tai yksi keskiolut.
"Ihmiset mieltävät usein, että vain alkoholin runsas käyttö on riski, mutta rintasyövässä jo pienikin määrä alkoholia suurentaa riskiä", sanoo Terveyden edistämisen päällikkö Heidi Löflund-Kuusela Syöpäjärjestöistä.
"Turvallista alkoholiannosta ei ole, mutta juomisen vähentäminen pienentää aina riskiä sairastua syöpään", sanoo Löflund-Kuusela.
Jos juo lasillisen viiniä joka päivä, riski sairastua rintasyöpään kasvaa noin 10 prosentilla. Pullollinen viiniä päivässä kasvattaa syöpäriskiä 70 prosenttia.
Alkoholi luokitellaan karsinogeeniseksi eli syöpää aiheuttavaksi. Se kuuluu samaan luokkaan kuin tupakka ja asbesti.
Alkoholi aiheuttaa ainakin seitsemää syöpää, ja noin 4,5 prosenttia eurooppalaisten kaikista syövistä. Määrällisesti eniten alkoholi aiheuttaa suolistosyöpiä. Suomessa osuuden arvioidaan olevan lähes 12 prosenttia, eli noin 440 syöpää vuodessa. Suolistosyövän riski kohoaa, jos juo yli kaksi annosta päivässä.
Suun ja kaulan alueen syövistä noin 30 prosenttia aiheutuu alkoholista.
Tupakointi voimistaa alkoholin aiheuttamaa syöpäriskiä. Vaikutus on erityisen voimakas suun ja kurkun alueen syövissä.
Alkoholi aiheuttaa syöpää kolmella tavalla. Se vahingoittaa soluja ja vaikuttaa niiden korjausmekanismiin. Alkoholi myös muuttaa hormonitoimintaa ja voi suurentaa esimerkiksi estrogeenin ja insuliinin pitoisuuksia elimistössä. Hormonien suuret pitoisuudet saattavat saada olut jakaantumaan useammin, mikä lisää riskiä syövän kehittymiseen.
Alkoholi aiheuttaa muutoksia suun ja kurkun soluihin, ja helpottaa syöpää aiheuttavien kemikaalien imeytymisen suussa ja kurkussa.
WHO on laskenut, alkoholin verotuksen kaksinkertaistamisella voitaisiin ehkäistä Euroopassa yli 10 000 alkoholin aiheuttamaa syöpää vuodessa.
Hinta vaikuttaa tutkitusti juodun alkoholin määrään.
"On välttämätöntä, että Suomessa jatketaan säännöllisiä alkoholiveron korotuksia. Lisäksi on pidettävä huolta, ettei alkoholin saatavuutta enää helpoteta", korostaa Heidi Löflund-Kuusela Syöpäjärjestöistä.
"Alkoholin mielikuvamainonnasta ja tuotesijoittelusta on luovuttava. Tarvitaan myös tukea alkoholin käytön vähentämiseksi. Terveydenhuollon henkilöstön on tärkeä keskustella potilaiden kanssa alkoholinkäytöstä, tarjota tukea lopettamiseen ja ohjata tarvittaessa hoitoon."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

