Suomalaiset kuluttivat kotimaista kalaa viime vuonna vain kolme ja puoli kiloa asukasta kohti – tuontikalaa upposi yli yhdeksän kiloa
Kotimaisista kaloista eniten syötiin kirjolohta ja ulkomaisista kasvatettua lohta.
Kotimaista kalaa suomalaiset kuluttivat asukasta kohden kolme ja puoli kiloa fileepainoksi laskettuna. Kuva: Sanne KatainenSuomalaiset kuluttivat viime vuonna vähemmän kalaa aiempaan verrattuna, kertoo Luonnonvarakeskus Luke. Kalan kokonaiskulutus laski Luken tilastojen mukaan kuusi ja puoli prosenttia edellisvuodesta.
Kotimaista kalaa suomalaiset kuluttivat asukasta kohden kolme ja puoli kiloa fileepainoksi laskettuna ja tuontikalaa hieman yli yhdeksän kiloa.
Kotimaisista kaloista eniten syötiin kirjolohta ja ulkomaisista kasvatettua lohta. Tuontilohen kulutus laski aiempaan vuoteen verrattuna 13 prosenttia.
Kotimaisista luonnonkaloista eniten syötiin muikkua, haukea, ahventa, kuhaa, silakkaa ja siikaa.
Norjalaisen kasvatetun lohen jälkeen eniten ulkomaisista kalatuotteista kulutettiin tonnikalasäilykkeitä ja -valmisteita, kasvatettua kirjolohta, sillisäilykkeitä, pakastettua seitiä sekä katkarapuja ja katkaraputuotteita.
Tilasto perustuu kaupallisen kalastuksen ja vapaa-ajankalastuksen saalistilastoihin, kalanviljelyn tuotantotilastoon sekä kalan ulkomaankauppatilastoon.
Kotimaisen kalan kulutuksen laskua selittää muun muassa se, että vapaa-ajan kalastajat ovat saaneet saalista entistä vähemmän.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

