Viidennes lisää edellisvuodesta – elintarvikkeiden takaisinvedot lisääntyivät neljättä vuotta peräkkäin
Yleisin syy takaisinvetoon oli viime vuonna allergeenivirhe.
Toiseksi yleisin syy takaisinvetoihin oli elintarvikkeista löytyneet bakteerit ja muut mikrobiologiset ongelmat. Esimerkiksi salmonellaa löytyi 15 elintarvikkeesta, joista useimmat olivat Euroopasta tuotua lihaa. Kuvituskuva. Kuva: Pentti VänskäRuokaviraston keräämien tietojen mukaan Suomessa vedettiin elintarvikkeita pois markkinoilta viime vuonna 200 kertaa. Määrä on 19 prosenttia edellisvuotta suurempi.
Yleisin syy takaisinvetoon oli viime vuonna allergeenivirhe. Elintarvikepakkauksiin kiinnitetyt väärät etiketit, toiseen tuotteeseen tarkoitettu pakkaus tai tarkoittamatta mukaan tullut allergeeniainesosa tai -jäämä aiheuttivat 54 takaisinvetoa.
Toiseksi yleisin syy takaisinvetoihin oli elintarvikkeista löytyneet bakteerit ja muut mikrobiologiset ongelmat. Esimerkiksi salmonellaa löytyi 15 elintarvikkeesta, joista useimmat olivat Euroopasta tuotua lihaa.
Nestemäisistä elintarvikkeista löydettiin pakkausta pullistavaa käymistä, joka katsotaan mikrobiologiseksi virheeksi.
Takaisinvetojen määrä on kasvussa neljättä vuotta peräkkäin. Ruokavirastosta kerrotaan, että yhtä yksittäistä syytä kasvuun ei ole.
Näyttää kuitenkin siltä, että kuluttajat ilmoittavat havaitsemistaan virheistä elintarvikkeissa entistä useammin. Myös yritysten omavalvonta on kehittynyt ja viranomaisvalvontaa kohdistetaan tarkemmin arvioidun riskin perusteella.
Lue lisää:
Veljekset Rönkä vetää takaisin jauhelihoja – Päivämäärät puuttuvat
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
