Ruoka

Ruotsalainen Oatly kritisoi suomalaisten maidonjuontia laajassa kaurajuomakampanjassa – maidon mustamaalaaminen ihmetyttää somessa

Oatly ottaa kantaa muun muassa maidontuotannon päästöihin ja jo lapsena alkavaan "maitokasvatukseen".
Kuvakaappaus maitomyytit.fi-verkkosivulta
Oatly ottaa uudella maitomyytit.fi-sivustollaan kantaa maitoon liittyviin väittämiin.

Ruotsalaisen kaurajuomayhtiö Oatlyn tänään maanantaina alkanut mainoskampanja ottaa voimakkaasti kantaa maidontuotantoon.

Muun muassa tämän päivän Helsingin Sanomien etusivulla ilmestynyt ja Twitterissä pyörivä mainos on herättänyt paljon keskustelua. Mainoksessaan Oatly ottaa kantaa maidontuotannon päästöihin ja jo lapsena alkavaan "maitokasvatukseen".

"Paljosta on kiittäminen Suomeen noin 90 vuotta sitten perustettua Maitopropagandatoimistoa. Myönnettäköön, että sen perustamisen aikaan Suomessa elettiin vaikeita aikoja, ja tarvittiin yksinkertaista ja edullista ravintoa. Maidolla oli silloin tärkeä tehtävä. Mutta enää näin ei ole", Oatlyn mainoksessa lukee.

Oatlyn mukaan maidosta liikkuu paljon harhaanjohtavaa tietoa.

”Kaikki johtuu siitä, että olemme lapsesta asti saaneet kuulla asioita, kuten maito vahvistaa luustoa ja maito on ilmastoystävällistä”, Oatlyn Twitterissä pyörivässä mainosvideossa sanotaan.

Mainosvideo alkaa sillä, että "me suomalaiset kulutamme maitoa eniten maitoa koko maailmassa".

Mainokset ovat herättäneet runsaasti huomiota esimerkiksi Twitterissä. Osa kommentoijista on sitä mieltä, että suomalaisten maidonjuontiin vetoaminen on ristiriitaista ruotsalaiselta yritykseltä.

Myös kaurajuomayhtiön maidontuotannon moittimiseen keskittyvä mainonta on monen mielestä kyseenalaista.

Osana mainoskampanjaa yhtiö on avannut maitomyyttejä käsittelevän verkkosivuston, jossa se ottaa kantaa 20 erilaiseen maitoon liittyvään väitteeseen.

Väitteistä on koostettu myös kirjanen. Sen Oatly aikoo postittaa noin 250 000 suomalaiseen kotitalouteen, joissa on alakouluikäisiä lapsia.

Lue myös:

"Kuluttajat on ihan pulassa", kommentoi Luken tutkija Oatlyn hyökkäystä maitoa vastaan

MT ei julkaissut Oatlyn maidontuotantoa moittivaa mainosta

Oatly vastaa maitomyytit-kohuun: kyseessä on keskustelunavaus

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Joka neljäs talous ei osta joulukinkkua lainkaan – valtaosa kinkun hankkivista haluaa kotimaisen

Fazerin kauraa hyödyntävä ksylitolitehdas on vuoden 2020 Tähtiteko

Selvitys koulujen korona-ajasta: Kouluruokailuja järjestetty laittomasti jakamalla ruokarahaa ja maskit valtaosalla hankkimatta

Löytyvätkö nämä tuotteet ostoskoristasi? K-ryhmä listasi ensi vuoden 15 nousijaa