"Mut hyväksyttiin sellasena tekeleenä mikä mie olin! Tuli mieletön fiilis" – kouluhäirikkö koutsaa nyt tulevia kokkeja ja tarjoilijoita

Tellun keittiössä opetellaan vuorovaikutustaitoja joka päivä. Tero Laukkasen oppitunnille tulossa Osman Kilicarslan (vas.), Marjut Heikkinen ja Mari Lindfors. Kuva: Annika Haapanen

"Olet paskin opiskelija ikinä, sulla ei ole mitään tulevaisuutta, mikä liittyy ruokaan!" Rehtorin puhuttelu Rovaniemen kokkikoulussa on jäänyt Tero "Tellu" Laukkasen, 52, mieleen. Niin kuin monet muutkin sattumukset koulutien varrella.

Laukkanen kutsuu itseään kouluallergiseksi häiriköksi, sillä hän joutui opiskeluaikana usein törmäyskurssille opettajien kanssa. Kolarissa Muonionjoen varrella "rantaruottalaisena" varttunut poika kävi yläasteen rimaa hipoen tarkkailuluokalla, mutta pääsi kuin pääsikin lukioon, sillä metallimies-isä toivoi lapsistaan ylioppilaita.

Lukio jäi kesken – "kun hajos pälli" – ja Laukkanen lähti Yllästunturille hissipojaksi. Ammatti piti kuitenkin saada, ja Laukkanen pääsi Tornioon kokkikouluun. Vaikka kouluallergia vaivasi miestä edelleen, hän sai kokin paperit vuonna 1990.

Seurasi armeija, ja Laukkanen haki Upinniemeen laivastoon laivakokiksi. Ja pääsi, vaikka pohjoisessa majuri sanoi, että heitä houraamasta, sulla ei sinne ole mitään toivoa.

"Mulla meni herne nenään. Soitin Upinniemen suurimmalle pomolle, kommodori Jorma Martikaiselle. Viikon päästä sain kirjeen, että kesäkuun 10. pitäisi alottaa. Se oli ehkä suurinta, mitä elämässä on tapahtunut."

Pohjoisen poika matkusti ensimmäistä kertaa Helsinkiin. Armeija meni hyvin, Laukkanen pääsi upseerikerhon hovikokiksi ja laivallekin.

Kun intti päättyi, Suomi oli lamassa ja Laukkanen vailla työtä. Puolustusministeriö etsi YK:n rauhanturvaajia. Pieni osa hakijoista pääsi, Laukkanen niiden joukossa. Seurasi vuosi Syyriassa ja sen jälkeen puoli vuotta Kroatiassa. Komennuksilta palattua Suomen talous alkoi pikkuhiljaa nousta ja Laukkanen työskenteli kokkina eri ravintoloissa ja jonkin aikaa jopa Espanjan Fuengirolassa.

"Mitä tahansa olet elämässä tehnyt, niin se ei ole niin pahaa, ettet voisi tulla Tellun keittiöön. Näistä me keskustellaan opiskelijoiden kanssa paljon", Tero Laukkanen sanoo. Kuva: Annika Haapanen

Opettajantöihin Stadin ammattiopistoon Helsingin Roihuvuoreen Laukkanen ajautui yhteensattumien kautta vuonna 2002 opiskeltuaan ensin keittiömestariksi.

"Meni yli viisi vuotta joka päivä miettiessä, mitä mä täällä teen. Se oli aika raskasta aikaa. Aidot, ihanat opiskelijat auttoivat jaksamaan." Laukkanen ei tunnistanut itseään opettajana ja oli vielä epäpäteväkin.

Rehtori kannusti suorittamaan opettajan pätevyyden, että mies saisi vakituisen pestin ja jotain turvaa elämään. "Tein sen, ja tässä sitä sitten ollaan."

Alkamassa on uusi kouluviikko, oppilaat käyvät jo koputtelemassa "Tellun keittiön" ovella. Opetus alkaa puoliltapäivin, sillä Laukkaselle ja monille opiskelijoillekin myöhäinen aloitus on mieleinen, kun nuorilla yö saattaa mennä koneella pelatessa.

Etäopetus ei Laukkasen mielestä toiminut lainkaan. "Teoriamainen luento etänä Teamsin kautta on ihan höpöhöpöhommaa. Etäkoulu oli viime keväänä aivan hirveetä. Yritin koulun kännykällä kuvata, kun kävin siikaongella ja tein siikakeittoa, mutta kun aloin lähettää, näytössä luki, että muisti täynnä, ei pysty. Pesetin oppilailla kotona leikkuulautoja ja jääkaappeja ja ne laitto mulle raporttia. Oli valtavan raskasta."

Laukkasesta opettajan töissä tärkeintä on läsnäolo ja luottamus isolla ällällä. "Jos opiskelija luottaa, että toi äijä on tosissaan ja haluaa aidosti auttaa ja tukea, niin hän sitoutuu pelisääntöihin, jotka on yhdessä luotu."

Puhu nuorten kieltä, seuraa aikaasi, hassuttele opiskelijoiden kanssa. Uskalla olla se, mikä olet, älä esitä. Siinä Tero Laukkasen ohjeet opettajalle. "Ja vaikka olisi kuinka digiloikattu, niin fläppitaulu on hyvä!" Kuva: Annika Haapanen

Kokin ja tarjoilijan ammatti antaa Laukkasen mielestä hyvät eväät työskennellä missä vain ja lisää paineensietokykyä, kun koko ajan joutuu ratkaisemaan ongelmia. Ammatti on myös kansainvälinen eli ulkomaillekin voi mennä töihin tai ryhtyä yrittäjäksi.

"Tarjoilijan työ edellyttää vuorovaikutustaitoja. Nuoret on usein vähän pököpettereitä. Kun ne tulee 15-vuotiaina meille, niin parin vuoden päästä iskät ja äidit sanoo, että mitä sä oot meidän Paavolle tehnyt, kun se puhuu kuin papupata. Sitä me tässä koko ajan harjoitellaan. Ollaan ystävällisiä toisillemme, enemmän työkavereita kuin opettaja ja oppilas."

Kokin työ sopii Laukkasen mielestä sellaiselle, joka tykkää käsillä tekemisestä. Hän osoittaa ikkunasta ulos, missä näkyy iso rakennustyömaa. "Toisin kuin tuolla meillä on siisti sisätyö, jossa näkee heti käden jäljen. Ja onhan ruoka tärkeä osa ihmisen elämää."

Omaan työhönsä Laukkanen saa intoa opiskelijoista. "Kun pääset koutsaamaan porukkaa ja syntyy terve ryhmäkuri. Tellun keittiön ovi on aina auki – opiskelija saa tulla, oli hänellä mitä tahansa tatuointia tai lävistyksiä nokassa, niin moni asia on hyvin, kun hän tulee. Tärkeintä on, että hän luottaa", Laukkanen avaa filosofiaansa.

Moni on sanonut Tellulle, että hänen luokkansa on ensimmäinen paikka, missä minut hyväksytään.

Laukkanen tietää tunteen. "Olin ollut paska koulussa ja kaikki meni miten meni. Äkäshotellin ravintolan keittiössä ensimmäistä kertaa kokki sanoi, että hei Tellu, sähän oot ihan helvetin hyvä kokin alku. Mut hyväksyttiin sellaisena tekeleenä, mikä mie olin. Tuli mieletön fiilis, että joku kehu."

Laukkasen puheessa kuuluu yhä Lapin murre. "Kun alotin täällä, opiskelijat kysy, että sä oot vissiin joku ulkomaalainen. Joo, oon Lapin poika, hoot laitetaan oikeaan paikkaan. Soitan äitille Kolariin kerran viikossa, ja jos lipsahtaa joku muu ku mie ja sie, ni kuitti tullee, heimoveljiltä myös. Niistä tosin liian moni on kuollut."

Paperihommia Laukkanen karsastaa, jatkuvaa raportointia. Työn tarkoituksen pitää olla muu kuin lipuista ja lapuista huolehtiminen.

Toinen rassaava asia on riittämättömyyden tunne, sillä Laukkanen kokee, ettei hänellä ole koulutusta moniin opiskelijoiden tarpeisiin. Esimerkiksi mielenterveysongelmat ovat jatkuvasti lisääntyneet. Opiskelijoiden hyvinvointi ja pärjääminen on kuitenkin tärkeintä, sillä ilman opiskelijoita ei ole opettajiakaan.

"On aivan sama, mitä ja missä opetat, jos oikeasti pidät siitä, mitä opetat, ja olet kiinnostunut nuorista. Peli on menetetty, jos lähdet ylhäältäpäin opettamaan."

Laukkanen kiittää Helsingin kaupunkia, että se on ymmärtänyt erilaisuutta ja hän on saanut tehdä opettajan työtä 20 vuotta, vaikka onkin pöllyttänyt nurkkia ja joutunut puhutteluihin.

"Olen ikäni puolustanut heikompia ja opiskelijoillekin kertonut, kuinka huono olin koulussa, ja avioerokin tuli aikoinaan. Ne arvostaa sitä, etten halua esittää mitään parempaa. Nuoret näkee heti, jos feikkaat."

Tellun keittiössä taputetaan joka päivä hyville työsuorituksille. "Ja joka jumalan päivä mie kiitän heitä siitä, että tulivat kouluun, ja kiitän päivästä."

• Ruokatuotannon opettaja Stadin ammattiopistossa Helsingissä.
• Kaksi omaa ja kaksi bonuslasta uusioperheessä Espoossa.
• Kotoisin Kolarista Äkäsjoensuusta.
• Asuu vanhassa rintamamiestalossa, harrastaa pienpetopyyntiä omalla tontilla, valokuvaa, viettää aikaa perheen kanssa.
• Voitti Horeca-alan PRO-tunnustuspalkinnon vuonna 2021 alan parhaana opettajana.
• Motto: Vain kuolleet kalat uipi myötävirtaan.

Lue myös:Jaakko Saariluoma oppi huippukokeilta, ettei vaimon ole tarkoitus siivota keittiötä kokkailun jälkeen: "Nää jätkät on kuin kirurgeja – koko ajan rätti heiluu"Asiantuntijoiden reseptejä tulevaisuuden ruokaan: kouluruuasta vientituote ja paluu syömisessä 70-luvulle – ruuan halventaminen ei johda ilmastoviisaaseen maatalouteen