
Kauppa haluaa vähentää roskiin päätyvän ruuan määrää
Kaupoissa päätyy roskiin puolet vähemmän ruokaa kuin kotitalouksissa, kertoo Päivittäistavarakauppa. Parhaillaan vietetään ruokahävikin pienentämisen tärkeydestä muistuttavaa Hävikkiviikkoa.Päivittäistavarakauppa hillitsee syömäkelpoisen ruuan joutumista roskiin muun muassa hallitsemalla tuotteiden menekkiä sekä erilaisilla ennuste- ja tilausjärjestelmillä, kertoo Päivittäistavarakauppa (PTY) ry:n elintarvikeasiantuntija Anna Salminen . PTY:n mukaan kaupoista päätyy roskiin ruokaa 12–14 kiloa suomalaista kohti. Tämä on noin puolet vähemmän kuin kotitalouksissa.
Kaupan ruokahävikistä suurin osa on tuoretuotteita. Jotta hävikki pienenisi, PTY neuvoo kuluttajia valitsemaan kypsiä hedelmiä ja vihanneksia puolikypsien sijaan. Kotona tuotteiden käyttöikää pidentää oikea säilytys.
Parasta ennen -päiväyksellä merkittyä ruoka avoi käyttää, jos niiden maku ja haju on kohdallaan. Sen sijaan viimeinen käyttöpäivä -merkinnällä varustettuja elintarvikkeita ei pidä käyttää päivämäärän umpeuduttua.
Yhteispohjoismainen hanke selvittää parhaillaan, voitaisiinko nykyistä useammassa tuotteessa turvallisesti käyttää parasta ennen -merkintää viimeinen käyttöpäivä -merkinnän sijaan. Uudistus auttaisi näin vähentämään hävikkiä. Suomessa hanketta vetää maa- ja metsätalousministeriö.
PTY kiittelee Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran viime vuonna uusimaa ruoka-apuohjetta, joka on helpottanut ruoka-avun antamista.
”Ohje selkeytti osapuolten vastuita ketjussa ja on lisännyt kauppojen antamaa ruoka-apua. Tyypillisesti lahjoitukset tehdään hyväntekeväisyysjärjestöjen tai seurakuntien kautta. Eniten lahjoitetaan hedelmiä ja leipätuotteita”, asiantuntija Merja Söderström PTY:stä kertoo.
Ohjetta haluttaisiin edelleen väljentää niin, että hyväntekeväisyyteen voisi antaa virheettömiä tuotteita, vaikka niiden pakkauksissa on merkintävirhe.
Kuluttajaliitto kumppaneineen kampanjoi tällä viikolla ruokahävikin vähentämiseksi ja ruoan arvostuksen lisäämiseksi.
Hävikkiviikon Facebook -sivuilla osoitteessa http://www.facebook.fi ja Twitterissä osoitteessa http://twitter.com
Kuluttajaliitto haastaa kuluttajat laatimaan oman sitoumuksensa ruokahävikin pienentämikseksi. Sitoumuksen voi käydä antamassa ympäristöministeriön sivuilla http://sitoumus2050.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

