Ruokalan emäntä on helsinkiläisen huippulukion kuningatar – ”Lapsuus lypsykarjatilalla antoi erinomaiset eväät elämään”

Oppilaat ovat kirjoittaneet Marjo Niskasen toimistohuoneen oveen The Queen’s office -tekstin. Kuningattaren huoneen ovi on aina auki oppilaille, Marjo vakuuttaa. Kuva: Carolina Husu

Marjo Niskanen siistii ruokalan pöytiä lounastunnin jälkeen. Tänäänkin syömässä on käynyt noin neljäsataa nuorta yhden tunnin aikana, ja Niskanen vastaa siitä, että kaikki saavat maistuvaa ja ravitsevaa ruokaa.

Helsinkiläisen Kallion ilmaisutaidon lukion ruokapalveluvastaava Marjo Niskanen valittiin tänä vuonna hotelli- ja ravintola-alan PRO-kilpailussa Suomen parhaaksi ammattikeittiön työntekijäksi. Lisäksi Niskanen päihitti kaikkien viidentoista sarjan voittajat, sillä hän sai lehdistön palkinnon parhaana PRO-ehdokkaana.

Yleisön kommenteissa Niskasta kuvailtiin ruokalan kuningattareksi, jonka ansiosta jaksaa tulla kouluun. Päivän piristys, lämmin ja tsemppaava, ihana, energinen, huumorintajuinen ja huolehtiva, näinkin oppilaat luonnehtivat koulun emäntää.

Marjo Niskanen liikuttui saamastaan palautteesta. Hän on työskennellyt yli kaksitoista vuotta Kallion lukiossa ja viihtynyt hyvin, vaikka työpaikkaa hakiessaan miettikin, onkohan työ liian helppo, kun kyseessä on kuumennuskeittiö, mihin tulee valmis ruoka. Marjolla oli kuitenkin suurtalouskeittäjän pätevyys ja hän oli ollut kokkina Töölön palvelukeskuksessa.

Epäröinti osoittautui nopeasti turhaksi. Työ nuorten kanssa on ollut monipuolista ja antoisaa.

Marjo saa intoa työhön opiskelijoista. ”On kiva katsoa näitä aikuisuuden kynnyksellä olevia, kun näkee, miten he kasvavat ja mihin he päätyvät jatko-opiskelemaan. On kunnia, että saa olla heidän matkassaan hetken aikaan.” Kuva: Carolina Husu

Kallion ilmaisutaidon lukio on Suomen halutuimpia ja sinne tulee opiskelijoita ympäri Suomen. Marjo Niskasen on ollut helppo samastua heihin, sillä hän muutti itsekin kotoa Pihtiputaalta Helsinkiin 19-vuotiaana.

”Tiedän, miten jännittävä uusi ympäristö voi olla. Moni tulee pieneltä paikkakunnalta ja on yksinäinen ja ihmeissään. Yritän tukea oppilaita, kyselen mielelläni, mistä olet, ja opiskelijat kertovat asioitaan”, Niskanen toteaa.

Niskaselle itselleen oli aikoinaan selvää, että yläasteen jälkeen hän ei lähde lukioon. ”Pänttääminen ei ollut mun juttu.”

Niskanen haki Oulun lääniin Pyhäjärven ammattikouluun opiskelemaan hotelli-, ravintola- ja suurtalousalan perustutkinnon.

”Äiti sanoi, että jos keittiötyö ei tunnukaan omalta alalta, niin eihän sellaiset opinnot ikinä mene hukkaan.”

Opiskelun jälkeen Niskanen oli pari vuotta töissä pihtiputaalaisessa lounasravintolassa, kunnes muutti poikaystävän perässä Vantaalle.

”Oli aika jännittävää muuttaa isoon kaupunkiin, pois kotoa. Silloin olin muutaman kuukauden työttömänä, ainoan kerran elämässäni, kunnes pääsin vanhustentalon keittiöapulaiseksi Helsingin kaupungille .”

Marjo Niskanen tekee koulun keittiössä kaikkea tilauksista ja laskutuksista kahvilan pitoon ja tiskaukseen. Tiskaaminen on hänen lempipuuhiaan. Kuva: Carolina Husu

Työntekoon Niskanen oppi pienestä pitäen kasvaessaan kahden isonveljen jatkona pihtiputaalaisella lypsykarjatilalla Elämäjärven Kortteisella. Navetassa ammui parikymmentä lypsävää ja lisäksi monenlaisia muita eläimiä. Niskasen isällä oli nimittäin kennel, ja hän kasvatti myös metsäkanalintuja.

”Olen puoliksi koirien kasvattama, sillä mun kotityöni oli koulun jälkeen siivota koirien tarhat.”

Kesäisin Niskasta vähän harmitti, kun kaverit menivät kesätöihin kauppaan ja jätskikiskalle ja hänen piti jäädä navettahommiin. Jälkeenpäin hän on kiittänyt vanhempiaan, että oppi tekemään töitä eikä karsasta likaisempaakaan askaretta.

Marjo oppi myös, miten kovan työn takana ruoka on.

”Meillä oli vanhanaikainen kannukone, jolla lypsettiin. En muista, että olisin itse kantanut kannua, mutta äiti on 160-senttinen eikä kannu ollut mikään kevyt, kun siinä oli vielä lypsimet kyljessä. Sitä äiti kantoi karjakeittiöön, nosti korkealle siivilän päälle ja kaatoi maidon tankkiin. Oli se aikamoista hommaa.”

Lantakin luotiin käsin lapiolla kottikärryyn ja rehu tehtiin aumaan. Rehunteko oli kesän ”kohokohta”, kun se yleensä vielä osui juhannuksen tienoille.

”Ne jotka väittää maatilallisten elämää helpoksi ja sanoo, että siellä ne vaan tukia nostaa ja robotit lypsää, niin tervemenoa vain sinne kokeilemaan”, Niskanen toivottaa.

Marjolla oli pienenä oma lehmä, jonka nimi oli Kerma. 

Lehmät lähtivät Niskasen kotitilalta vuonna 2000, ja tila jäi tyhjilleen. Niskanen ei koskaan ajatellut jatkavansa tilanpitoa, eivät myöskään veljet.

Mutta vanhempiaan Niskanen pitää silti esikuvinaan.

”He pyörittivät maatilaa 24/7, eivätkä he koskaan valittaneet työn rankkuutta. Heiltä opin työnteon ja vastuunoton.”

Niskanen kiittää myös sitä, että sai kasvaa kotona, missä aina oli joku paikalla, eikä hänen tarvinnut mennä päiväkotiin.

Kun Niskaselta PRO-kilpailussa kysyttiin, mikä raaka-aine tai ruoka kuvastaa sinua parhaiten, Marjo vastasi, että maito.

”Maito on uudelle elämälle tärkeä, ja kun uudet opiskelijat tulevat elokuussa, olen heille tärkeä. Yritän luoda heihin hyvän suhteen.”

Niskanen myös juo paljon maitoa. Jopa niin paljon, että äiti oli kehottanut hankkimaan takapihalle oman lehmän. ”En laita juuri mitään suuhuni ilman että ottaisin maitoa päälle”, hän naurahtaa.

”Jossain lehdessä lääkäri sanoi, että eihän kukaan aikuinen montaa litraa maitoa viikossa juo. En edes kehtaa sanoa, kuinka paljon juon. Muistan lapsena sitä ihanuutta, kun haettiin jääkylmää maitoa suoraan tankista.”

Kallion lukiossa maidon kulutus on tippunut kuin lehmän häntä. 13 vuotta sitten Niskasen aloittaessa maitoa meni viikossa noin sata litraa, nyt enää 20 litraa. Nuoret juovat ruuan kanssa vettä ja laittavat kahviin kauramaitoa.

Myös ruokavaliot ovat muuttuneet. ”Kun aloitin, täällä oli yksi vegaani, nyt heitä on noin 50 ja kasvissyöjiä on yli puolet. Kasvisruoka on ruokalistalla ykkösvaihtoehto.”

Syömishäiriöisiä nuoria on koulussa jonkin verran, ja Niskanen pyrkii tukemaan heitä. ”Tarvittaessa olen heidän tukenaan ruokailutilanteessa. Voin esimerkiksi annostella ruuan valmiiksi tai ohjeistaa annoskoon suhteen, jos yhdessä niin sovitaan.”

Niskanen on huomannut, että kouluruuan arvostus on kasvanut. Tuntuu hyvältä, kun oppilaat tulevat lomien jälkeen sanomaan, että ihanaa, kun saa taas kouluruokaa.

”Maksuttomuutta arvostetaan myös. Moni tankkaa koko rahalla, sillä kun on muuttanut omilleen, on huomanneet, ettei ruoka ole ilmaista.”

Yksi Kallion lukion kasvateista, laulaja Vesta, on taiteillut Marjolle oman diplomin. Kuva: Carolina Husu

PRO-kilpailun voitto oli Niskaselle iso asia, mutta se osui kipeään kohtaan. Marjon isä kuoli yllättäen kaksi viikkoa ja puoli viikkoa ennen palkintojuhlaa. Korona vei 70-vuotiaan miehen.

”Isän hautajaiset olivat pääsiäislauantaina ja gaalajuhla seuraavana torstaina. Kevät oli aikamoinen, kun oli suru isästä ja samaan aikaan tuli voitto”, Niskanen sanoo ja kyyneleet nousevat silmiin vieläkin.

Isällä oli Pihtiputaalla iso omenapuutarha ja omenat olivat hänen aarteitaan.

”Kesällä kävi ilmi, miten paljon isä oli puuhastellut pihan ja omenpuutarhan hyväksi. Nyt vasta huomasi, mitä kaikkea hän päivisin ehti tehdä, kun häntä ei enää ollut.”

Oppilaat kannustivat Marjoa PRO-kilpailuun lukuisin kommentein. Kuva: Carolina Husu