Oton tomaattikeitto
Junior Master Chef Otto Leskisen tomaattikeiton salaisuus on paahdetuissa tomaateissa ja porkkanassa. Keiton voi tarjota kuumana tai kylmänä, aina maistuu.Oton tomaattikeitto
8 pientä tai 6 suurempaa annosta
Ainekset
- 1 kg tomaatteja
- 1 punainen paprika
- 1–2 porkkanaa
- 1 punasipuli
- 2–3 valkosipulinkynttä
- 3 rkl oliiviöljyä
- suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan
- 5 dl kasvislientä
- 1 tl Provence-mix-yrttiseosta
- 1 tl sokeria
- 3 tl tomaattipyrettä
- muutama tippa tabascoa
Koristeeksi
- tuoretta basilikaa
Valmistusohje
Halkaise tomaatit. Kuori porkkanat, valkosipulinkynnet ja punasipuli. Paloittele kaikki vihannekset, ja laita ne tomaattien kanssa uunipellille leivinpaperin päälle.
Pirskottele kasvisten päälle oliiviöljyä ja mausta suolalla ja mustapippurilla.
Paahda kasviksia 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.
Kiehauta kattilassa kasvisliemi. Lisää joukkoon kuivayrttiseos, sokeri, tomaattipyre, tabasco ja paahdetut kasvikset.
Soseuta keitto sauvasekoittimen avulla tasaisen kuohkeaksi.
Tarkista maku. Viimeistele basilikalla.
Vinkki: Tämä raikas keitto on upea juhlatarjoiltava, jonka voi tehdä tekeytymään jääkaappiin jo kolme päivää ennen juhlia. Keiton voi tarjoilla kylmänä tai kuumana. Keiton kanssa voi tarjoilla pestoa.
Ohje: Junior Master Chef Otto Leskinen, Nilsiä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

