Läskisoosin ja tillilihan uudistaja Finnjävel sai ELO-säätiön ruokakulttuuripalkinnon
Lentävä lautanen -palkinnon raati kiittää Finnjävel-ravintolaa siitä, että se luo ruuasta ja designista elämyksiä ruokamatkaajille.
Finnjävelin palkinnon kävivät noutamassa ravintolan perustajat Henri Alen (vas.) ja Tommi Tuominen sekä designin luojat Tuuli ja Kivi Sotamaa. Keskellä palkinnon luovuttanut Seija Kurunmäki. Kuva: Aleksi TuomolaTommi Tuomisen ja Henri Alénin perustama Finnjävel-ravintola on uudistanut suomalaisen gastronomian perinnettä ja tehnyt siitä kiinnostavaa, kiittää ELO-säätiön palkintoraati.
"Alén ja Tuominen tekivät perusteellisen työn keräämällä maakunnan taitureilta tietoa perinneruokien valmistuksesta. He tulkitsivat suomalaisen ruokakulttuurin juuria tavalla, joka herätti eloon monet klassikkoruokamme: karjalanpiirakan, tillilihan, karjalanpaistin ja läskisoosin”, palkintoraati perustelee.
Finnjävel on yhteistyöllä toteutettu projekti, joka kertoo ylpeydellä tarinaa kansallisista ruoka-aarteistamme. Ravintola sulkeutuu ensi keväänä, mutta siitä jää kirjan ja televisio-ohjelman myötä jälki tulevaisuuteen.
Henri Alén kertoo, että ulkomaalaisten vieraiden vilpitön into suomalaiseen ruokaperinteeseen ja suunnitteluun on ollut tekijöille iso ilo. "Uskon, että olemme olleet avaamassa tietä suomalaisen ruuan maailman valloitukselle. Toivomme, että nuoret kokit jatkavat Finnjävelin innoittamina suomalaisen ruokaperinteen vaalimista.”
Lentävä Lautanen -ruokakulttuuripalkinnon rinnalla vuosittaisessa ELO-gaalassa viime perjantaina jaettiin erityiskiitokset Suomi100-juhlavuonna syntyneestä yhteistyön kulttuurista.
”Ennennäkemätön innostus juhlavuoteen kanavoitui satojen Syödään yhdessä -kumppaneiden yhteistyöhön. Me kaikki halusimme luoda Suomeen uutta ja pysyvää yhdessä syömisen kulttuuria. Teimme yhdessä Suomi100 -juhlavuodesta ruokavuoden”, ELO-säätiön johtaja S eija Kurunmäki kiteytti.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
