
Tällaisilla muutoksilla päiväkodeissa voidaan syödä aiempaa terveellisemmin ja säästää miljoonia euroja
Muutosten päiväkodeissa ei tarvitse olla isoja, jotta tuloksia saadaan aikaiseksi.
Tällä hetkellä lapset syövät suositeltua vähemmän kasvipohjaisia ruokia, kun taas erityisesti maitovalmisteiden ja punaisen lihan käyttö on suositeltua runsaampaa. Kuva: Jaana KankaanpääPienillä ruokavaliomuutoksilla ja panostamalla ruokakasvatukseen voidaan edistää terveellistä ja kestävää ruokailua varhaiskasvatuksessa ilman, että kustannukset tai ruokahävikki lisääntyvät.
Asia selvisi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, Helsingin yliopiston, Luonnonvarakeskuksen ja Laurea-ammattikorkeakoulun toteuttamassa Ruoka-askel-interventiotutkimuksessa.
Tutkimus toteutettiin neljässä kunnassa vuonna 2022. Siihen osallistui neljä ruokapalvelua ja 23 päiväkotia, jotka arvottiin kokeilu- ja vertailupäiväkodeiksi.
Kokeilupäiväkodeissa tehtiin maltillisia muutoksia ruokalistoihin, lisättiin ruokakasvatusta ja seurattiin ruokahävikkiä. Myös varhaiskasvatuksen ja ruokapalvelun henkilöstön välistä yhteistyötä pyrittiin lisäämään.
Kokeilupäiväkotien ruokatarjontaa muutettiin siten, että palkokasvien, kasvisten, hedelmien ja marjojen määrää lisättiin ja kalatuotteita vaihdettiin mahdollisuuksien mukaan ympäristön kannalta kestävämpiin kalalajeihin.
Lisäksi osa liha-aterioista korvattiin kasvisaterioilla tai osa aterian lihasta korvattiin kasviperäisellä proteiinin lähteellä.
Lapset söivät enemmän palkokasvoja sellaisissa päiväkodeissa, joissa ruokakasvatusta tehtiin paljon. Kuva: Jaana KankaanpääTällä hetkellä lapset syövät suositeltua vähemmän kasvipohjaisia ruokia, kun taas erityisesti maitovalmisteiden ja punaisen lihan käyttö on suositeltua runsaampaa.
Tutkimuksen seurauksena lasten palkokasvien ja kestävien kalalajien kulutus lisääntyi, ja punaisen lihan ja lihavalmisteiden kulutus päiväkodissa väheni. Nämä muutokset eivät vaikuttaneet lasten ravintoaineiden saantiin tai lasten verestä mitattuun ravitsemustilaan.
Kokeilupäiväkodeissa ruokatarjontaa muutettiin muun muassa siten, että kasvisten, hedelmien ja marjojen määrää lisättiin ja kalatuotteissa pyrittiin suosimaan ympäristön kannalta kestävämpiä kalalajeja. Kuva: Jaana KankaanpääRuokakasvatusta päiväkodit toteuttivat esimerkiksi erilaisten pelien avulla ja tutustumalla ruokiin kaikin aistein. Keskeistä oli myös positiivinen puhe kaikesta ruoasta myös aikuisten kesken.
Päiväkodeissa, joissa ruokakasvatusta tehtiin paljon, palkokasvien hyväksyttävyys kasvoi, ja lapset myös söivät palkokasveja aiempaa enemmän.
Huomionarvoista on, että ruokatarjonnassa tehdyt muutokset eivät lisänneet ruokahävikkiä. Sen sijaan ruokahävikin määrä väheni. Syynä tähän oli se, että hävikkiä mitattiin ja ruokakasvatusta lisättiin.
Päiväkodeissa tehtyjen muutosten seurauksena aterioiden raaka-ainekustannukset vähenivät eri kunnissa 3–6 prosenttia. Tutkimuksen mukaan vastaavalla säästöllä voitaisiin saavuttaa useiden miljoonien eurojen säästöt koko maan tasolla viiden vuoden aikana.
Tutkimuksen tulosten pohjalta on kehitetty Ruoka-askel-toimintamalli terveellisen ja kestävän ruokailun edistämiseksi varhaiskasvatuksessa. Se on suunnattu esimerkiksi poliittisille päättäjille sekä varhaiskasvatuksen ja ruokapalveluiden ammattilaisille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







