Mallasveden jäällä pursui vilpitön ilo ja riemu, kun metsäeskarit tutustuivat pilkkimisen jaloon taitoon

Pilkkiminen on hauskaa hommaa. Kuvassa Sofia Hanki (vas.) ja Ada Jääskeläinen. Kuva: Sanne Katainen

Metsätähtien ryhmä lienee Suomessa monella tavalla ainutlaatuinen, sillä paitsi että aikaa vietetään päivän aikana paljon ulkosalla, loput päivästä vietetään hiljattain valmistuneella viihtyisällä kodalla.

Kodan kamiinassa lepattaa jo aamuvarhaisella tuli, kun lapset kerääntyvät istumaan pieneen rinkiin räsymattojen ja tyynyjen päälle. Ilmassa on selvästi havaittavissa jännityksen tuntua, sillä ohjelmassa on tänään pitkään odotettu pilkkipäivä.

Kamiinan ympärillä on tilaa leikkiä vaikka kalaleikkiä. Kuva: Sanne Katainen

Pilkkimisen lisäksi ryhmä on ehtinyt vuoden aikana jo muun muassa valmistaa lumijäätelöä, kerätä sieniä, paistaa korvapuusteja trangialla, kasvattaa kurpitsoja ja valmistaa talipalloja pikkulinnuille. Kankaitakin on kokeiltu värjätä mustikoilla ja saniaisilla.

Aamupiirin jälkeen käydään yhdessä läpi pilkkimiseen tarvittavat varusteet: pilkki, kärpäsentoukat ja kaira. Eniten kiinnostusta herättävät kärpäsentoukat. Mielipiteet niistä jakautuivat kahtia, osan mielestä toukat olivat ihania ja söpöjä, toiset taas pitivät niitä inhottavina ja limaisina. ”Mistä tietää, missä on toukkien silmät”, yksi lapsista kysyy aamupiiriä ohjaavalta lastenhoitaja Terhi Kalliolta uteliaana.

Kärpäsen toukkien pistäminen koukkuun on tarkkaa puuhaa. Väinö Salminen tietää kertoa, että toukkia pitää säilyttää yöllä kylmässä, koska niistä tulee muuten kärpäsiä. Kuva: Sanne Katainen

Seuraavaksi muistellaan, mitä kaloja pilkillä voi saada ja mistä tuntomerkistä minkäkin kalan tunnistaa. Kun perustiedot ovat hallussa, päästään vihdoin itse asiaan eli pilkille. Tärkeintä on kuitenkin muistaa ensin pakata eväät reppuun. ”Äiti on ollut romupää”, huomauttaa yksi lapsista, kun villapaidan huomataan unohtuneen kotiin.

Valtteri Kyllästinen osoittaa kirjan kuvaa sormella ja Väinö Salminen seuraa vierestä. Lastenhoitaja Terhi Kallio lukee pilkkimisestä kertovaa kirjaa. Kuva: Sanne Katainen

Kolme kahdeksasta lapsesta on aiemmin käynyt pilkillä, mutta reiän kairaaminen jäähän sujuu kaikilta opastuksen jälkeen yllättävän hyvin. Kaikki pääsevät vuorotellen kokeilemaan, miltä jään kairaaminen tuntuu.

Ohjaajat kertovat, että luontoelämykset sekä lapsien aktiivinen rooli touhuissa edistävät luontotaitojen oppimista, mutta kehittävät samalla myös lasten motorisia taitoja.

Jään kairaaminen kävi Tapio Sepältä kuin vanhalta tekijältä.  Kuva: Sanne Katainen

Vaikka luonnossa liikkumisen taidot ovat lapsille tärkeitä, vain harva lapsi enää pääsee kokemaan, miltä tuntuu sytyttää talviaamuna nuotio tai millaista on majan rakentaminen metsään.

”Aika moni lapsi käyttää nykyisin paljon aikaa digilaitteiden kanssa, vaikka metsässä lapsen omalle mielikuvitukselle olisi enemmän tilaa”, varhaiskasvatuksen opettaja Anna Salonen pohtii lasten kurkkiessa kairattuun reikään.

Lapset jaksavat istua pilkillä yllättävän pitkään, toki välissä pitää nauttia huolella pakatut eväät, jotka maistuvatkin ulkona hyvältä. Vaikka saalista ei tällä reissulla tule, kokemusta lapsille kertyy sitäkin enemmän.

Eväät maistuvat ulkona aina hyvälle. Keltaisessa haalarissa eväitä maistelee Kira Stenman ja sinisessä Valtteri Kyllästinen. Selin kameraan Ada Jääskeläinen ja Iina Itkonen. Kuva: Sanne Katainen

”Tällaisista retkistä syntyy juuri niitä kokemuksia, joista jää muistoja pitkälle aikuisuuteen. Samalla tällaiset hetket luovat pohjaa positiiviselle luontosuhteelle, joka kantaa nuoruuteen ja aikuisuuteen saakka”, Salonen toteaa.

”Parasta tässä työssä on kuitenkin lasten innostus, ideat, halu kokeilla ja oppia uutta", varhaiskasvatuksen opettaja Vera Suutari kiteyttää.