Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Suolaiset joulutortut ovat makoisaa tarjottavaa joulun kahvi- tai glögipöytään ‒ katso kolme eri täytevaihtoa

    Suolaisten torttujen täytteissä maistuvat villi­kala, nokkonen tai rouskut. Kahdesta jälkimmäisestä voi tehdä myös vegaanisen version.
    Kun taittelet suolaiset tortut kullekin täytteelle eri tavalla, ne on helppo tunnistaa tarjoilupöydässä.
    Kun taittelet suolaiset tortut kullekin täytteelle eri tavalla, ne on helppo tunnistaa tarjoilupöydässä. Kuva: Elina Lampela

    Suolaiset tortut

    (30 torttua)

    Ainekset

    • 1 kg kaupan pakastettua torttutaikinaa levyinä

    Valmistusohje

    Anna jäisten torttutaikinalevyjen sulaa leivontatasolla noin puoli tuntia. Kun taikina on pehmentynyt, kauli levyjä niin, että saat kustakin kolme neliötä. Muotoile tortut tähdiksi tai haluamallasi tavalla. Painele sakarat kunnolla kiinni, käytä apuna vettä. Sakarat aukeavat uunissa hyvin herkästi. Paista täyttämättömiä torttupohjia 225-asteisessa uunissa 15–20 minuuttia.

    Anna pohjien jäähtyä. Lusikoi päälle täytettä ja tarjoile heti.

    Sieni-kaurasalaatti

    (noin 25 torttuun)

    Ainekset

    • 1 dl kaurasuurimoita
    • 5 dl rouskukuutioita
    • pieni punasipuli
    • 1 dl ranskankermaa
    • 2 rkl majoneesia
    • 1 rkl sitruunamehua
    • 2 rkl tuoretta ruohosipulia
    • 1 tl suolaa

    Valmistusohje

    Keitä 1 dl kaurasuurimoita pakkauksen ohjeen mukaan. Kun kaura on kypsää, lusikoi se siivilään ja anna valua ja jäähtyä hyvin.

    Jos käytät suolasieniä, liota niitä vedessä noin kahden tunnin ajan, kunnes ne maistuvat mielestäsi sopivan suolaisilta. Valuta ja puristele ylimääräinen vesi sienistä pois. Hienonna sienet.

    Jos käytät ryöpättyinä pakastettuja rouskuja, sulata ja valuta ne hyvin ennen hienontamista.

    Hienonna punasipuli. Sekoita kulhossa ranskankerma, majoneesi, sitruunamehu, silputtu ruohosipuli ja suola. Lisää joukkoon sienet ja kaura. Sekoita hyvin ja anna maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia.

    Vinkki! Saat reseptistä vegaanisen, kun käytät kaura- tai soijapohjaista ranskankermaa ja vegaanista majoneesia.

    Tofuskagen

    (noin 25 torttuun)

    Ainekset

    • 250 g maustamatonta tofua
    • 1 dl majoneesia
    • 1 dl ranskankermaa
    • pieni purkki (50 g) pieniä kapriksia
    • 2 kevätsipulia
    • 2 rkl sitruunan mehua
    • 0,5 dl tuoretta tilliä hienonnettuna
    • 3 rkl kuivattua nokkosrouhetta
    • 0,5 tl mustapippuri­rouhetta
    • 0,5 tl suolaa

    Valmistusohje

    Kuivaa tofun pintaa talouspaperilla painelemalla. Murusta tofu kulhoon käsin tai haarukalla. Lisää kulhoon majoneesi ja ranskankerma. Valuta kapriksista ylimääräinen suolaliemi. Silppua kaksi kevätsipulia ja lisää seokseen. Lisää kaikki loput ainekset ja sekoita hyvin. Anna tahnan maustua jääkaapissa vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua.

    Vinkki! Saat reseptistä vegaanisen, kun käytät kaura- tai soijapohjaista ranskankermaa ja vegaanista majoneesia.

    Villikalatahna

    (noin 15 torttuun)

    Ainekset

    • 1 tölkki luonnon­kalasäilykettä rypsiöljyssä (Pielisen Kalajaloste tai vastaava)
    • 150 g maustamatonta tuorejuustoa
    • 2 rkl tuoretta tilliä hienonnettuna
    • 2 rkl sitruunamehua
    • 2 rkl pieniä kapriksia
    • 0,5–1 tl suolaa

    Valmistusohje

    Valuta kalasäilykkeestä öljyä hieman vähemmäksi. Notkista tuorejuusto kulhossa, lisää hienonnettu tilli ja sitruunamehu. Puristele kapriksista suolalientä vähemmäksi ja lisää kaprikset seokseen. Laita suolaa ensin vähän, maista ja lisää tarvittaessa.

    Kotimaista järvikalaa

    1. Vuonna 2022 suomalaiset kuluttivat kotimaista kalaa yli neljä kiloa ja tuontikalaa yli kahdeksan kiloa asukasta kohden. Kotimaisista lajeista eniten kulutettiin kasvatettua kirjolohta ja ulkomaisista lajeista kasvatettua lohta.

    2. Kotimaisista luonnonkaloista eniten syötiin ahventa, haukea, muikkua, silakkaa, kuhaa ja siikaa.

    3. Kotimaisissa luonnonkalasäilykkeissä käytetään usein särkikaloja, kuten lahnaa, säynettä ja pasuria.

    4. Ruokakauppojen valikoimissa kotimaisten luonnonkalasäilykkeiden määrä on parin viime vuoden aikana kasvanut.