Viikonlopun aamiaisherkku: Itse tehdyt vesirinkelit
Vesirinkilät tuovat vaihtelua aamu- ja välipalaan. Viitseliäs valmistaa ne alusta asti itse.
Täytetty tuore vesirinkeli eli bageli on ihana aamupala sellaisenaan tai täytettynä. Kuva: Jaana KankaanpääBagelit eli vesirinkelit maistuvat sellaisenaan tai täytettynä. Väliin voi sipaista levitettä ja lisäksi juustoa, savukalaa, lihaleikkeleitä, tuoreita vihanneksia ja yrttejä.
Vesirinkelit eli bagelit
15 kpl
3 dl maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
6–7 dl vehnäjauhoja
50 g voita
Keittämiseen
2 l vettä
2 rkl suolaa
Pinnalle
voisulaa tai munaa
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää suola ja sokeri. Alusta joukkoon jauhot ja lopuksi sulatettu voi. Kohota vedottomassa paikassa leivinliinalla peitettynä kaksinkertaiseksi.
Kumoa taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina 15 palaan. Leivo palat sormen paksuisiksi nauhoiksi ja kiepauta rinkeliksi. Paina liitoskohta tiukasti kiinni.
Kuumenna suolalla maustettu vesi kiehuvaksi laakeassa kattilassa. Nostele muutama rinkeli kerrallaan veteen. Vesi saa poreilla keittämisen ajan. Keitä reilun minuutin ajan ja siirrä rinkelit reikäkauhan avulla pellille leivinpaperin päälle. Anna kohota peittämättä vielä noin 10 minuuttia.
Voitele voisulalla tai munalla. Paista kypsiksi 225 asteessa noin 15 minuuttia. Kypsä rinkeli on kiiltävä, kauniin ruskea ja kovakuorinen, mutta sisältä pehmeä.
Halkaise ja nauti voin, tuorejuuston tai marmeladin kanssa. Voit myös täyttää erilaisilla suolaisilla ja makeilla täytteillä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
