Kurdisiskokset maistoivat vuohenmaitojäätelöä ja se oli menoa ‒ nyt he pyörittävät Kurikassa meijeriä, joka tekee myös koirien jäätelöitä

”Kaiken a ja o on intohimo eli se, että itse uskoo tuotteisiinsa”, Namiqin siskokset Shahlan (vas.) ja Shirin sanovat. Kuva: Johannes Tervo

”Kun me syötiin vuohenmaitojäätelöä täällä, niin se oli siinä. Niin puhdas ja yksinkertaisen hyvä maku. Maailman puhtainta ruokaa tulee Suomesta ja vitsit, me päästäisiin tekemään sitä!” Shahlan ja Shirin Namiq miettivät.

Ollaan Etelä-Pohjanmaan lakeuksilla Kurikassa, missä on monenlaista yrittäjyyttä, mutta harvalla yrityksellä on sellaista taustaa kuin Voihan Vuohella!

Miten kahdesta kurdisisaruksesta tuli meijeriyrittäjiä Pohjanmaalle? Mistä kaikki lähti liikkeelle?

”Varmaan hulluudesta!” siskokset nauravat.

Hulluuden lisäksi yrittäjäksi ryhtymiseen vaadittiin uutteraa etsimistä ja tuntumaa yrittäjyyteen. Siskokset olivat tulleet pikkutyttöinä kiintiöpakolaisina Irakin Kirkukista Suomeen. Perhe päätyi ensin Hauholle vastaanottokeskukseen – ”se oli melkein kuin palatsi!” – ja sieltä Lahteen, Ylöjärvelle ja myöhemmin Espooseen, missä Shahlan asuu edelleen perheensä kanssa.

Naisten isä viljelee Mäntsälässä yrttejä ja kasviksia ja myy niitä etnisiin kauppoihin. Äiti opiskeli Suomessa ensin kokiksi ja sitten lähihoitajaksi. ”Joten meillä on tuntumaa elintarvikealalle”, Shirin selvittää.

Shirin Namiqin mieli on palanut aina maailmalle. Hän opiskeli yliopistossa rauhantutkimusta ja on työskennellyt kansainvälisissä avustustehtävissä katastrofialueilla. Komennustensa aikana Shirin näki, millaisia ongelmia työttömyys aiheuttaa.

”Esimerkiksi Georgiassa viime hyökkäyksen jälkeen moni mies jäi työttömäksi, rupesi juomaan, ja siitä seurasi perheväkivaltaa ja muuta harmia. Ajattelin, että haluan tehdä jotain, missä voin työllistää ihmisiä.”

Komennusten jälkeen Shirin oli monesti miettinyt aloittavansa jonkun yritystoiminnan, mutta aina tuli joku mielenkiintoinen keikka. ”Korona pisti miettimään, että jos en nyt aloita yritystoimintaa, niin en sitten koskaan”, Shirin toteaa.

Hän oli jo katsonut ulkomailta yrityksiä, mutta sitten hän jutteli Shahlanin kanssa, joka sanoi, että tule Suomeen, katsotaan täältä yhdessä jotain, kun tunnemme yrityskulttuuria ja ymmärrämme kieltä.

Shirin lensi Brysselistä Suomeen. Naiset tutkivat netistä Yrityspörssiä ja ajelivat ympäri Etelä-Suomea ja länsirannikkoa. Tarjolla oli yrityksiä rypsiöljypuristamosta lampaannahkatehtaaseen. Oli koronan takia lopettamaan joutuneita ja sukupolvenvaihdoksia.

”Selasin Yrityspörssiä kuin Tinderiä, ja yhtäkkiä ­siihen ilmestyi myyntiin vuohenmaitoyritys. Laitoimme viestin Anna-Kaisalle, joka vastasi ihanilla hymymerkeillä. Sovittiin, että tulemme katsomaan.”

Anna-Kaisa Niemi miehineen pyörittää Vatajanrannan vuohitilalta, missä on noin kolmesataa lypsävää vuohta ja sata nuorta karjaa. Kuva: Johannes Tervo

Oli marraskuun 2020 loppupuoli, kun naiset kaasuttivat Kurikkaan. Siellä heitä vastassa oli Vatajanrannan vuohitila ja Anna-Kaisa ja Jaakko Niemi, jotka pyörittivät vuohenmaitotilaa ja -meijeriä Jaakon kotitilalla.

Vuohet olivat tulleet tilalle vuonna 2005 ja vuohenmaitotuotteita Niemet alkoivat tehdä vuonna 2011, ensin navetan toimistossa ja vuodesta 2013 lähtien pienmeijerissä, jonka he rakensivat tilakeskukseen. Niemet valmistivat meijerissä juustojen lisäksi myös monenlaisia jäätelöitä.

Työtä kasautui liikaa. Alkoi tuntua, että mitään ei ehdi tehdä kunnolla, joten Niemet päättivät myydä meijerin liiketoiminnan. Uutta yrittäjää ei pariin vuoteen löytynyt, kunnes Niemet laittoivat ilmoituksen Yrityspörssiin, mistä Namiqin sisarukset olivat parhaillaan etsimässä ideaa itselleen.

Siinä se oli.

Shiriniltä tuli ensin Anna-Kaisalle sähköpostiviesti, mistä Anna-Kaisa päätteli, että kyse ei ole ihan perussuomalaisesta. ”Mutta ei sillä ollut merkitystä. Ei meillä ollut epäilystäkään naisten osaamisesta.”

Kurikassa Shirin, Shahlan ja Anna-Kaisa tekivät päivän aikana jäätelöitä ja juustoja. Kun Anna-Kaisa tarjosi vuohenmaitojäätelöä Shirinille maistettavaksi, tämä arveli, että se maistuu varmaan rehulta. ”Mutta se olikin jäätävän hyvää!” Shirin ylistää.

Seuraavalla viikolla Shirin laittoi Anna-Kaisalle viestin, että he ovat kiinnostuneita yrityksestä, mutta heidät pitää opettaa.

Anna-Kaisa Niemi on opastanut Shirin (vas.) ja Shahlan Namiqin meijerihommiin. Kuva: Johannes Tervo

Shirin pakkasi laukkunsa Brysselissä ja muutti joulukuussa 2020 Seinäjoelle ja Anna-Kaisan oppiin. Shahlan perheellisenä neljän lapsen äitinä jäi Espooseen ja alkoi sieltä käsin hoitaa yrityksen asioita. Tammikuussa 2021 Shirin muutti Kurikkaan ja tehtiin liiketoimintakaupat, että kesäksi saataisiin jäätelöä kauppoihin.

Anna-Kaisa kiittelee, miten nopeasti Shirin otti homman haltuun.

Avustuskentillä luonnonkatastrofialueilla Shirin oli nähnyt, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa käytännössä. Hän halusi oman yrityksensä olevan mahdollisimman ekologinen ja säästäväinen. Laitteisiin ei investoida yhtään enempää kuin on tarpeen, ja pakkausten pitäisi olla ympäristöystävällisiä.

Niinpä reilusta kymmenestä jäätelömausta karsittiin yli puolet pois. Juustoista päädyttiin valmistamaan vain kahta: fetan tyyppistä salaattijuustoa ja halloumin tapaista paistojuustoa. Ne voidaan tehdä samassa muotissa ja pakata samanlaisiin myyntierälaatikoihin. Näin säästetään myös kuljetuksissa.

Paistojuustoa on helppo paloitella. Kuva: Johannes Tervo

Tuotemerkki Vatajanrannan vuohitila kuulosti naisista vaikealta. ”Meillä on molemmilla lukihäiriö. Brändin pitää olla sellainen, että me osataan lausua se. Ja sen pitää olla hauska”, Shirin selvittää. Hän tunnustaa olevansa kova kiroilemaan, suusta pääsee voihan sitä ja voihan tätä. Shahlan totesi, että siinähän on hyvä nimi: Voihan Vuohi!

Naiset rekisteröivät nimen saman tien. ”Haluttiin tuoda jotain hauskaa koronan keskelle. Kun soitettiin ihmisille Voihan Vuohesta, niin keskustelu alkoi heti iloisesti.”

Yrityksen logon suunnittelu annettiin espoolaisille pakkaussuunnittelijoille. ”Kiitos ely-keskukselle, saatiin perustamistuki, että pystyttiin tekemään se!”

Shirin opetteli Anna-Kaisan kanssa Pohjanmaalla meijerihommia, teki liiketoimintasuunnitelmaa ja soitteli pakkausfirmoihin ja rahoittajille.

Shahlan kävi läpi vanhoja asiakkaita. Hän otti yhteyttä myös keskusliikkeisiin. Kesko halusi tuotteista näytteet, ja ne vakuuttivat ostajan: Keskon ovet aukenivat. ”SOK halusi enemmän konkretiaa, ja me oltiin vasta alussa. Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppaan kuitenkin pääsimme.”

Keskusliikkeiden ensimmäiset kysymykset olivat, onko logistiikka kunnossa, mikä on tilaustoimitusjärjestelmänne. Shirin oli opiskellut tuotantotaloutta, joten hän ymmärsi kyllä, mitä termit tarkoittivat. Niinpä naiset ostivat lisenssin tilaustoimitusjärjestelmään, jota käyttävät sekä S- että K-ryhmä.

Kaikkeen opetteluun ja suunnitteluun kului puoli vuotta. Toukokuussa 2021 ensimmäiset tilaukset lähtivät Keskolle.

Kesäaika oli kiireistä. Namiqit pystyivät puolen vuoden ajan jopa työllistämään pari ihmistä, mikä oli ollut Shirinin päätavoite yrittäjäksi ryhtyessä. Mutta loppuvuotta kohti varsinkin jäätelöiden kysyntä väheni.

Naiset miettivät, mitä voisi tehdä herasta, jota jää juustonvalmistuksessa paljon ja se menee pääosin takaisin vuohien rehuksi.

”Litrasta vuohenmaitoa saat sata grammaa juustoa, loput on hävikkiheraa. Mitä siitä voisi tehdä? Kaveri heitti, että oletko harkinnut koiranjäätelöä”, Shirin kertoo. Hän oli juuri hankkinut pienen koiran, Kikin.

Shirinin Kiki-koira toimii Voihan kuono! -jäätelöiden koemaistajana. Kiki on rodultaan ”lapualainen eli puoliksi maltankoira, puoliksi bolognese”, Shirin Namiq kuvailee. Kuva: Johannes Tervo

Shirin poikkesi Mustiin ja Mirriin ja näki siellä ruotsalaista koiranjätskiä. Seuraavana päivänä hän soitti terveystarkastajalle, voiko jäätelöä tehdä, ja teki ensimmäisen testijäätelön.

Seuraavaksi Namiqit ottivat yhteyttä lähialueen tuottajiin. Syntyi ensimmäinen maku, Kikin porkkanakätkö, johon on käytetty heraa ja hävikkiporkkanoita.

Seuraavaksi piti miettiä pakkaus. Ukrainalaiset veljekset olivat tuoneet näytteitä syötävistä kahvikupeista – jos ne kestävät kuumaa, kai ne kestäisivät pakkastakin?

Jälleenmyyjät innostuivat tuotteesta, ja nyt Voihan Kuono! -koiranjäätelöitä on myyty jo yhtä paljon kuin ihmisjäätelöitäkin. Porkkanakätkön rinnalle on tullut toinenkin maku, Napon marjasaalis, johon käytetään mustaherukkaa ja aroniaa.

Talvella Voihan vuohi! on tehnyt enimmäkseen juustoja. Huhtikuussa alkaa jäätelösesonki, joka kestää puolisen vuotta. Kuva: Johannes Tervo

Namiqit ostivat Niemen pariskunnalta Vatajanrannan vuohitilan liiketoiminnan ja saivat siihen Finnveran takauksen pankkilainaan. Ely-keskukselta he saivat tukea markkinointiin.

Ensimmäisen vuoden liikevaihto oli 64 000 euroa. Toisena vuonna se tuplaantui. Parhaiten myyvät ­vuohenmaitojäätelöt, jotka tehdään nyt pelkästään vuohenmaidosta, ja koiranjäätelöt.

Pari vuotta yrittäjinä on opettanut naisille paljon. Shahlan työskentelee edelleen Helsingissä rakennusalan liikkeessä assistenttina ja Shirinkin on välillä tehnyt opettajan sijaisuuksia Kauhajoella ja oli viime keväänä YK:n avustustöissä Budapestissä.

”Eihän meijeri mikään kultakaivos ole, mutta on ollut todella hauska ja erikoinen matka ja opettanut paljon”, Shahlan miettii.

Shirin on vaikuttunut siitä, miten eri asiantuntijat ovat auttaneet heitä alkuun ja vieläpä ilmaiseksi. Kun hän on soittanut vaikkapa Juustoportin toimitusjohtajalle, niin tämä on neuvonut eteenpäin. ”On ollut ihana keskustella heidän kanssaan, kun hekin ovat innostuneet.”

Toisaalta apu voi olla kallistakin. ”Alussa kaikki oli vaikeaa ja meitä neuvottiin ottamaan konsultti, että osaisimme toimia keskusliikkeiden kanssa. Konsulttien hinnat ovat hirveitä, 600–700 euroa päivässä. Opettelin itse tilaustoimitusjärjestelmän, kaikki synkat ja gollit, ja siihen meni ehkä viikko, mutta se oli myös ihana oppimiskokemus”, Shirin kertoo.

Voihan vuohi! -jäätelöt tehdään pelkästä vuohenmaidosta, joten ne sopivat lehmänmaitoallergisille. Kuva: Johannes Tervo

Eniten mahdollisuuksia Namiqit näkevät koiranjäätelöillä. Sitä on kyselty jopa ulkomaille asti, mutta kuljetuskustannukset hirvittävät.

Työllistämistavoite on hieman ontunut, sillä työtä voi tarjota vain puolet vuodesta. ”Se sattuu, kun ei voi pitää hyvää tyyppiä töissä, vaikka haluaisi”, Shirin huokaa.

Shahlanista on ollut ihanaa nähdä, miten oma innostus tarttuu muihin. Hän on myös vaikuttunut maaseudun ihmisten elämänasenteesta. ”Olen asunut pääosin isoissa kaupungeissa. Täällä Kurikassa joku saattaa sanoa, että kudoin eilen villapaidan. Stadissa ollaan vaan puhelimella koko ajan.”

Shirin on huomannut saman. ”Mä rakastan sitä, kun täällä ihmiset ovat työhulluja. Tehdään käsillä töitä, ei valiteta. Eikä Etelä-Pohjanmaalla tartte kierrellä ja kaarrella, vaan pystyy sanomaan suoraan. Kukaan ei loukkaannu.”

Parasta tällä kahden vuoden yrittäjän taipaleella ovat naisten mielestä olleet juuri ihmiset, heidän innostuksensa ja kekseliäisyytensä.

Kun Shirin muutti Kurikkaan, hän laittoi Lohiluoman naiset -WhatsApp-ryhmään viestin, että lähteekö kukaan aamulenkille. Sitä kautta löytyivät Maire ja Heikki Lammi, joiden luona Shirin parhaillaankin asuu. ”He ovat pitäneet minusta hyvää huolta, heistä on tullut mulle kuin sijaisvanhemmat.”

Shahlan (vas.) ja Shirin Namiq päivittävät ahkerasti kuulumisia someen. Kuva: Johannes Tervo

Anna-Kaisa Niemi ei ole katunut yrityksen myyntiä ­sisaruksille.

”Olen tosi iloinen, että Namiqit ostivat tämän ja tuotteet jatkavat elämäänsä. Jälkikäteen olen ihmetellyt, miten päivät ja yöt riittivätkään kaikkiin töihin, kun pelkästään vuohet vaativat hoitoa vähintään viisi tuntia joka päivä.”

Alkuun Anna-Kaisa oli meijerissä niin paljon, että Shirin pääsi vauhtiin, sen jälkeen tarpeen mukaan. ”Shirin laski heti, miten paljon työtä mihinkin tuotteeseen meni ja minkä tekeminen kannattaa. Meillä kun oli noita makuja niin paljon. Meillä oli uskonto kymppi ja matikka nelonen niin kuin maajusseilla usein on”, Anna-Kaisa naurahtaa.

Hän huokaa, että ensimmäinen vuosi yrityksestä luopumisen jälkeen oli tosi raskas, kun väsymys purkautui pikkuhiljaa. Nyt alkaa jo vähän helpottaa.

”Onhan siinä oma luopumisen tuskansa, kun on itse laittanut yrityksen alkuun eikä se olekaan enää omissa käsissä. Mutta ei negatiivisessa mielessä, vaan vähän sama kuin lasten muuttaessa pois kotoa”, Anna-Kaisa hymyilee. Sekin on perheellä pian edessä, sillä kolmesta pojasta vanhin on 17-vuotias.

Juttu on alun perin julkaistu kuukausiliite Kantrin huhtikuun 2023 numerossa.