Mustikoita ei voi syödä koskaan liikaa

Viime aikoina mustikka on näytellyt päivittäisessä ruokailussani suurta roolia.

Aamuisin olen syönyt mustikoita jogurtin päällä. Päivällä ne ovat sekoittuneet osaksi salaattia yhdessä sinihomejuuston ja omenan kanssa. Iltapäivällä olen nauttinut mustikkapiirakkaa kahvin kera. Iltaisin taas olen nostalgisoinut lapsuuteni kesiä lorauttamalla maitoa mustikoiden joukkoon, ja lusikoinut maittavaa mustikkamaitoa mökkikeittiön pöydän ääressä.

Syömisen lisäksi olen rentoutunut keräämällä tätä metsän sinistä aarretta. Onneksi sitä on tullut kuivasta ja kuumasta kesästä huolimatta kohtuullisesti. Olenkin rynnännyt mustikkametsään usein heti työpäivän jälkeen tai viikonloppuisin. Marjoja poimiessa saa paitsi fyysistä liikuntaa myös mieli tyhjenee välittömästi puuhan aloitettua ja voi ainoastaan keskittyä etsimään toinen toistaan suurempia marjoja. Samalla työnsä tuloksen näkee välittömästi, kun rasia täyttyy metsän antimista.

Viimeistään itseään kiittää pimeinä talviaamuina, kun pakkasesta saa kaivaa palan kesäistä mökkimetsää aamiaispöytään. Mustikka on myös talvisin tärkeä osa ruokailuani lähes joka päivä, mutta loppukesän villityksen tasolle se ei yllä.

En taida olla mustikkainnostuksessani yksin, sillä suomalainen pakastemustikka on yksi kauppojen pakastehyllyjen suosituimmista tuotteista. Talvella mustikka maistuu erityisesti smoothiessa, rahkassa tai puuron päällä.

Kannustan silti syömään mustikkaa nyt, kun sitä vielä metsästä löytyy.

Talvella pakastimesta otettu mustikka ei pysty puoliksikaan samaan kuin tuore, vastapoimittu marja. Aion jatkaa valitsemallani mustikantäyteisellä linjalla niin pitkään kuin kautta riittää.

Mustikoita ei voi nimittäin syödä koskaan liikaa.