Talous

Jauhelihan kysyntä kaksinkertaistui – näitä tuotteita suomalaiset ostavat nyt, kaikki on kotimaista

Lihatalojen linjat työntävät jauhelihaa niin paljon kuin on mahdollista.
Petteri Kivimäki
Vastajauhettua jauhelihaa pienessä kaupassa Petäjävedellä. Moni kauppa pystyy jauhamaan itse, jos hyllyt alkavat tyhjentyä.

Atrialla jauhelihan kysyntä on noin kaksinkertaistunut koronaviruksen poikkeusaikojen vuoksi, toimitusjohtaja Juha Gröhn arvioi.

"Sitä luokkaa se on. Jauhelihaa tehdään tällä hetkellä paljon. Niin paljon kuin keritään", Gröhn kertoo.

Myös muut lihatalot vahvistavat jauhelihan kysynnän kasvun.

HKScanin Suomesta vastaava johtaja Jari Leija ei kerro prosentteja mutta kuvailee kasvun olevan merkittävä.

Snellmanilla jauhelihan tilauskanta on kaksinkertaistunut. Työvoimaa on siirretty myynnistä tuotantoon.

"Tehtaalla ajetaan täysillä ja jonkin verran supistetaan valikoimaa", Lihanjalostuksen toimitusjohtaja Roland Snellman kertoo.

Taustalla on julkisen ruokailun väheneminen kouluissa ja työpaikoilla sekä ravintoloissa. Lisäksi ruuan varastoiminen kotona on lisääntynyt.

Jauhelihan lisäksi myös ruoka- ja nakkimakkaroiden kysyntä on kasvanut, samoin valmisruokien. Esimerkiksi Snellmanin tuotteista eniten myyvät lohi- ja kinkkukiusaukset ja lohikeitto.

Leija arvioi, että nyt laitetaan perinteisiä ruokia. HKScanilla kasvussa on myös siipikarjan lihan, leivänpäällisien ja erityisesti ruokamakkaroiden myynti.

Valiolla on koettu selkeä kysyntäpiikki. Merkittävää kasvua on kaikissa kotiin ostettavissa tuotteissa, kertoo Valion myynnistä vastaava johtaja Elli Siltala.

Erityisen merkittävää kasvu on ollut hyvin säilyvissä tuotteissa, kuten pakatuissa juustoissa ja levitteissä.

Suomi on omavarainen maitotuotteiden suhteen.

"Suomalaisen ruuan suosiminen niin normaalioloissa kuin poikkeustilanteissa varmistaa ruokaturvan ja sen, että maatalouselinkeino säilyy: pellot pysyvät viljeltyinä, tuottajien ammattitaito korkealla ja elintarviketehtaiden pyörät pyörimässä."

Fazerin tehtaalla Korialla on huomattu kysynnän kasvu maitotuotteiden lisäksi kasvipohjaisissa tuotteissa. Fazer osti perhemeijeri Kaslinkin viime vuonna.

"Tässä tilanteessa ihmiset arvostavat kotimaista ruokaa ja ruuantuotantoa", kertoo toimitusketjun johtaja Heli Anttila.

Gröhn myöntää, että toimituskatkoja on tullut.

"Kyllä tässä niskan päälle päästään. Kun pikkuisen vielä samaan tahtiin jauhetaan, rupeaa riittämään."

Tuotevalikoimaa onkin tiivistetty, jotta perusjauhelihaa saataisiin enemmän.

Gröhnin mukaan lihaa on riittävästi tarjolla.

Ruotsista on kyselty suomalaista ruokaa, sillä naapurin omavaraisuus on vain 50 prosenttia.

Sekä Atriaa että HKScania on lähestytty länsinaapurista. Molemmat myös toimivat Ruotsin markkinoilla.

"Myydään jos on mitä myydä. Mutta ensin pitää sitoutua niihin kauppoihin, jotka on jo tehty", Gröhn sanoo.

HKScanilla tuotantokapasiteetti on käytössä. "Vähennetään tarvittaessa viennistä, jotta pystytään kotimarkkinoiden raaka-aineet hoitamaan", Leija sanoo.

"Kotimaisuus on tällä hetkellä kovassa suosiossa. Poikkeusoloissa kukaan ei ole meitä auttamaan ruuan suhteen, vaan se täytyy pystyä tuottamaan itse", hän jatkaa.

Lue myös:

Kauppias todistaa kotimaisen ruuan menekin: "Perustuotteita kuten porkkanaa, perunaa ja jauhelihaa menee.

Koronakriisi on jo saanut Ruotsin kysymään ruokaa Suomesta – Naapurimaan omavaraisuusaste historiallisen alhainen

Jauheliha myy nyt kuin häkä – Snellmanilla myyntihenkilöstöä on siirtynyt auttamaan tuotannossa

Koronavirus nostaa suomalaisen ruuantuotannon merkityksen esiin – kanojen parissa kasvanut Sanna Muurama tietää olevansa alalla, jossa pärjäävät enää vain moniosaajat

Otsikkoa päivitetty 20.3. kello 10.08

Lue lisää