Ulkomaat

Raju talvisää yllätti saksalaiset, liikenne seisoo ja osassa Saksaa yli 7,5 tonnin rekka-autot määrättiin maanantaiksi ajokieltoon

Poikkeuksellisen rankka lumentulo pysäytti suuren osan Saksaa sunnuntaina ja lumikurimus jatkui maanantaina. Julkinen liikenne seisoi, koulut olivat kiinni ja moottoriteitä ja valtateitä suljettiin huonon kunnon, liukkauden ja kolareiden takia.
Siiri Niittymaa
Hendrik ja Yvonne puhdistivat katua lumesta Hannoverissa maanantaina iltapäivällä, kun aurauskalustoa ei kuulunut. Edellisen kerran lunta oli näin paljon yli 30 vuotta sitten.

Yvonne ja Hendrik lapioivat lunta kotikadullaan maanantaina iltapäivällä Hannoverin Döhrenissä ja kaivavat autoa lumen alta esiin.

”Lumiaurat eivät ole ehtineet käydä täällä tänään, siksi teemme tämän mieluummin itse”, toteaa kaupungissa jo pitkään asunut Hendrik.

”Aikamoista kaaosta tämä kyllä on, tienhoitolaitos ei ole tottunut tällaiseen" pariskunta kertoo. Saksalaiseen tapaan pariskunta ei kerro sukunimeään.

Raju talvisää pitää Saksaa tiukasti otteessaan. Lauantaina uutiset varoittelivat lumimyrskyjen mahdollisuudesta, ja sunnuntaina myrsky iski voimakkaasti Pohjois- ja Keski-Saksaan. Päivän aikana lunta satoi 15–30 senttiä ja maanantaina satoi lisää.

Voimakas lumimyrsky tekee saksalaisten elämää hankalaksi monella tavalla. Kaikki junaliikenne seisoo, bussit eivät kulje ja monien kaupunkien lähiliikenne on pysähtynyt lähes kokonaan. Suurin osa kouluista ja päiväkodeista on kiinni.

Vilkkaita moottoriteitä on suljettu liukkaiden olosuhteiden tai tielle jääneiden kuorma-autojen takia. Myös useita valtateitä on suljettu onnettomuuksien tai niiden kelvottoman kunnon vuoksi. Osassa maata yli 7,5 tonnin rekka-autot määrättiin ajokieltoon maanantaiksi.

Sekä poliisi että pelastuslaitos toivovat, että autolla lähdettäisiin liikenteeseen vain äärimmäisen pakon edessä.

Lumenraivauskalusto ei riitä vastaamaan yllättävän säätilan tarpeisiin. Lumiaurat yrittävät saada tärkeimpiä teitä ajokuntoon, mutta yhtäjaksoinen lumentulo ei hellitä. Poliisin mukaan myrsky aiheutti sunnuntaina ja maanantaina satoja onnettomuuksia.

Hannoverilaiset Yvonne ja Hendrik muistelevat kokeneensa samanlainen lumimyräkän viimeksi 1980-luvulla.

”Silloin lunta tuli vieläkin enemmän! Mutta toisaalta – tällä kertaa jopa Bundesliigan sunnuntaiset jalkapallopelit peruttiin myrskyn myötä. Ehkäpä aika on kullannut muistot”, he naureskelevat.

”Lapsille nämä säät ovat harvinaista herkkua, sillä he ovat olleet pandemian takia etäkoulussa joulukuusta asti”, Yvonne sanoo. ”Lumessa temmeltäminen on hyvää vastapainoa tietokoneen ääressä istumiselle.”

Kylmää talvisäätä on luvattu yli viikoksi eteenpäin. Lisäksi Pohjois-Saksan asukkaita varoitellaan tulvista, sillä jatkuva itätuuli tuo vesimassoja Saksan Itämeren rannikolle.

Siiri Niittymaa
Autoilijoita kehotettiin pysymään kotona ja lähtemään liikkeelle vain pakon edessä.
Lue lisää

Joutsenolainen viljelijä vie luomurypsinsä Saksaan – 1,5–kertainen hinta ja ostaja maksaa rahdin

Ranska kehottaa Saksaa luopumaan kaasuputkesta Navalnyin vuoksi

"Koronan kieltäjät voivat tulla ihan itse koskettamaan näitä ruumisarkkuja" – Saksan huono koronatilanne konkretisoituu Meissenin krematoriossa

Merkelin suosikkina pidetty Armin Laschet valittiin CDU:n puheenjohtajaksi