Inverigon kasvattaja kannustaaDerby-finaalissa paikan päällä
Lauantaina Espoossa ravattava lämminveristen Derby-finaali kokoaa 100 000 euron jahtiin parhaat Suomessa syntyneet. Ikäluokan hallitsija Brad De Veluwe on selvä voittajasuosikki.
Yksi haastajista on karsintalähtönsä voittanut ori Inverigo. Sen omistaa Inverigon kiertäjät -niminen porukka, jossa on seitsemän jäsentä ympäri Suomea. Mr Pine Chipin ja Eclair De Genien pojan kasvattajat ovat laukaalainen Kantolan tila ja mikkeliläinen Ismo Kovanen.
”Suurkilpailun finaaliin pääseminen kertoo siitä, että matkan varrella on tullut tehtyä monta hyvää valintaa”, Kantolan tilan edustaja Pasi Jetsu luonnehtii.
Hän on myös Inverigon osaomistaja ja lähtee luonnollisesti kannustamaan kasvattiaan paikanpäälle. Inverigon valmennuksesta ja ohjastuksesta vastaa Tommi Kylliäinen Hollolasta.
”Pikkubussin verran meitä täältä lähtee, lähinnä kaveriporukkaa. Jos kaikki natsaa oikein, Inverigo voisi olla finaalissa sijoilla 2–4”, Jetsu arvioi.
Kantolan tilalla on kaksi siitostammaa. Kesällisiä varsoja on samoin kaksi.
Vermossa ratkaistaan lauantaina myös aikuisten lämminveristen Suomen mestaruus. Tasaisen lähdön suosikkeja ovat Up-Date Hoss, She Loves You ja Maxwell Magic.
Viikonloppu on täynnä kovia ravilähtöjä, sillä sunnuntaina ravataan Mikkelissä uuden suurkilpailun finaali. Viisivuotiaat lämminveriset tavoittelevat 13 000 euron ykköspalkintoa Account Racessa.
Ruotsissa ravataan Derby ja Tamma-Derby sunnuntaina. Ruotsissa vaikuttava suomalaisvalmentaja Timo Nurmos sai Derby-finaaliin peräti neljä ja Tamma-Derbyyn kolme hevostaan. Derby-finaalin niukka suosikki lienee niin ikään lahden takana vaikuttavan suomalaisen Petri Puron valmentama Pato. Suomen Derby-finaalissa Nurmokselta on Xman Kemp ja Purolta Edward Ale.
ANTTI SAVOLAINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
